Mainos

Vanhanen: Lähdesuojan kaventamisesitys ei uhkaa sananvapautta

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan uusi journalistien lähdesuojaa kaventava lakiesitys ei rajoita sananvapautta tai tiedonsaantia.

Vanhanen toivoo sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa lehdistön välttävän luomasta mielikuvaa, että poliitikkojen julkista kontrollia aiottaisiin lakiehdotuksella lieventää.

Lakiesityksen arvostelijoiden mukaan se johtaisi toteutuessaan siihen, etteivät tiedotusvälineet enää pystyisi kertomaan esimerkiksi virkamiesten väärinkäytöksistä.

Pääministeri Vanhanen tähdentää, että journalistit tarvitsevat edelleen tietolähteensä suojan, koska sen avulla on voitava paljastaa merkittäviä yhteiskunnallisia epäkohtia ja valvoa poliitikkojen toimintaa.

Pääministeri muistuttaa samalla, että lakiehdotuksessa on kaksi perusoikeutta vastakkain. Vanhanen viittaa suojelupoliisin tekemään Alpo Rusin pidätykseen sanomalla, että yksilöllä on oikeus olla leimautumatta aiheettomasti.

Tänään Ylen pääministerin haastattelutunnilla Vanhanen vakuutti kuitenkin olevansa entisenä journalistina voimakas lähdesuojan puolustaja ja totesi, että perusteiden tulee olla erittäin vahvoja, jos lähdesuojaan puututaan.

Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistusta pohtinut toimikunta esittää, että lähdesuoja voitaisiin tietyissä tilanteissa murtaa jo esitutkinnassa. Nykylainsäädännön mukaan lähdesuoja voidaan murtaa vasta tuomioistuimessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.