Mainos

Vanhanen liputtaa jäsenäänestyksen puolesta

Vanhanen on jäsenäänestyksen kannalla puheenjohtajavaalissa.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan jäsenäänestys voisi olla varteenotettava vaihtoehto puolueiden puheenjohtajavaaleissa.

Vanhanen arvioi blogikirjoituksessaan, että Suomeen voitaisiin näin tuoda Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalien hyvät puolet. Toisin sanoen ihmiset saataisiin nykyistä paremmin ottamaan kantaa ja osallistumaan myös kampanjointiin.

- Miksei myös puolueen puheenjohtajasta voisi olla ennen ratkaisevaa puoluekokousta jäsenäänestys. Jos sellainen järjestetään, se kannattaisi tehdä turnee-muodossa noin kuukauden-kahden sisällä, pääministeri kirjoittaa.

Erityisen hyvin jäsenäänestys sopisi Vanhasen mielestä keskustalle sen suuren jäsenmäärän vuoksi.

Jäsenvaalin puolesta ovat puhuneet jo aiemmin keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja SDP:n puheenjohtajakilpaan ilmoittautunut Erkki Tuomioja.

Pääministeri Vanhanen palasi perjantaina Yhdysvaltain-matkaltaan. Vanhasen blogikirjoituksen mukaan matka oli kaikin puolin onnistunut:

-Tärkein johtopäätös oli se, että maidemme välit ovat kaikin puolin kunnossa ja suhteita halutaan myös molemmin puolin vaalia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.