Mainos

Vanhanen luottaa EU-perustuslain läpimenoon

Pääministeri Matti Vanhanen luottaa EU:n perustuslaillisen sopimuksen läpimenoon, vaikka presidentti Tarja Halonen epäröi. Eduskunnassa monet pitivät osasyynä Halosen jarrutteluun sitä, että ratifiointi tuo väistämättä eteen puuttumisen presidentin valtaoikeuksiin.

Pääministeri Matti Vanhanen uskoo eduskunnan siunaavan Ranskan ja Hollannin hylkäämän EU:n perustuslaillisen sopimuksen. Hallituksen näkemys on, että Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä hylätty sopimus saisi lisäpontta, jos Suomi ennen puheenjohtajakauttaan sen vielä vahvistaisi.

Vanhanen on luottavainen huolimatta siitä, että presidentti Tarja Halonen peräänkuulutti eilen sekä toimenpiteen ajoitukseen että mahdollisiin seurauksiin realismia.

Pääministerin mielestä presidentillä on oma roolinsa ratifiointiprosessissa ja hänen esittämänsä mielipiteet ja arvioinnit ovat arvokkaita, mutta Vanhanen kertoo olevansa itse EU:n perustuslain ratifioinnin kannalla.

- Tottakai presidentti on osa tätä keskustelua. Ei kannata liioitella sitä vaikutusta, joka Suomen yksittäisellä päätöksellä on koko eurooppalaiseen ilmapiiriin. En silti myöskään vähättelisi sitä, Vanhanen sanoo.

Viron parlamentti ratifioi EU:n perustuslaillisen sopimuksen tänään, ja myös Suomi melkoisella varmuudella hyväksyy sopimuksen.

- On oletettavissa, että eduskunnan valtaenemmistö päätyy siihen, että tämä sopimus on aidosti parempi kuin vanha Nizzan sopimus. Se on syy miksi Suomen tulisi uutta sopimusta kannattaa. Olen itse täsmälleen samaa mieltä.

Heinäluoma Halosen kanssa eri linjoilla

Presidentin oma puolue on myös Halosen kanssa eri mieltä, vaikka SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma kiitteleekin siitä, että presidentti tuo esille kolikon molemmat puolet.

- Olen sitä mieltä, että ilman muuta meidän päätöksellä on merkitystä siinä, mihin suuntaan uusi sopimus tulee kulkemaan ja kuinka hyvin se pysyy koossa. Viro on tänään lain ratifioinut ja on selvää, että asia on muissakin maissa harkinnan kohteena, Heinäluoma sanoo.

Presidentin kannalta ratifioinnilla on se ikävä puoli, että se tuo väistämättä päätettäväksi myös kahden lautasen politiikan. Mitä aikaisemmin asiasta päätetään, sitä aikaisemmin presidentti menettää oikeutensa istua automaattisesti EU:n huippukokouksissa.

Kun hallitus on antanut esityksensä, perustuslakivaliokunta istuu alas pohtimaan presidentin valtaoikeuksia. Ilman ratifiointia Halonen olisi säilyttänyt valtansa pitempään.

Eduskunta keskustelee EU:n perustuslaista huomenna ja äänestää luultavasti perjantaina. Sen jälkeen lopullisen ratkaisun tekee hallitus.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.