Mainos

Vanhanen moittii 141-politiikan arvostelijoita

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä uhittelu maatalousasioissa olisi voinut kostautua Suomelle, kun EU:ssa neuvotellaan energiakiintiöistä. Vanhanen arvioi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa, että Suomen on lisättävä tuntuvasti tuulivoiman käyttöä.

Pääministeri Matti Vanhanen suomii kovin sanoin Suomen EU-politiikan arvostelijoita. Vanhasen mielestä maatalouden onnistunut 141-ratkaisu todistaa, että hallituksen valitsema neuvottelulinja oli oikea.

Keskustan puoluevaltuskunnassa puhunut Vanhanen antoi sapiskaa etenkin niille, jotka taannoin vaativat maataloustukineuvottelujen koplaamista EU:n perussopimuksen hyväksymiseen.Vanhanen leimasi koplausvaatimukset lähinnä sisäpoliittiseksi peliksi, joka Suomen kannalta olisi ollut sekä tyhmää että vastuutonta uhkapeliä.

Uhittelu maataloustukiasiassa olisi Vanhasen arvion mukaan vaikeuttanut Suomen asemaa huomattavasti kohtalokkaammissa neuvotteluissa uusiutuvan energian kiintiöistä.

- Jos olisimme nyt 141-asiassa väkisin vetäneet kölin alta, niin millä ihmeen ilveellä me olisimme sitten komission kanssa neuvotelleet meille vielä megaluokkaa paljon isomasta asiasta eli uusiutuvan energian ja päästöoikeuksien maakohtaisesta jaosta, joka on lähimmän kuukauden kuluessa komission osalta tulossa esiteltäväksi, Vanhanen latasi.

Voimakas kannanotto tuulivoiman puolesta

tuulivoimaa

Neuvottelut energiakiintiöistä ovat vielä kesken EU:ssa, mutta Vanhasen mukaan hallitus on jo keväästä lähtien pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että Suomelle asetettavat vaatimukset eivät olisi kohtuuttomia. Vanhasen mielestä esimerkiksi tuulivoiman käyttö pitää Suomessa ainakin kaksikymmenkertaistaa.

- Isoin ratkaisu tulee olemaan se minkälainen rahoitusratkaisu tuulivoimaan tehdään. Meillä on nyt 80 megawattia tuulitehoa. Minulla on se kuva että meillä pitää todennäköisesti olla noin 2000 megavattia vuonna 2020, Vanhanen sanoi.

Tuulivoima ei kannata ilman tukea, joten satojen miljoonien lisäraha pitää ottaa joko sähkön hinnassa tai veroina. Hallitus on jo päättänyt kartoittaa Suomen tuuliolot, ja voimalat keskitetään mahdollisimman hyville alueille.

Sen sijaan Vuotoksen tekoallasta ei nykyhallituksen päätöksillä rakenneta, vaikka se vähentäisi tuulivoiman tarvetta. Pääministerin mukaan allaspäätöstä ei tehdä, jos vihreät sitä vastustavat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.