Mainos

Vanhanen parhaillaan valiokunnan kuultavana

Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on perustuslakivaliokunnan kuultavana esteellisyydestään Nuorisosäätiön avustusasiassa. Hän ei aio julkistaa lausuntoaan, vaan jättää sen perustuslakivaliokunnan harkittavaksi.

Vanhanen sanoi ennen valiokuntaan menoaan, että hän antaa siellä suullisen lausunnon, jonka on kirjoittanut etukäteen.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhasen olisi pitänyt jäävätä itsensä, kun hallitus päätti avustuksesta Nuorisosäätiölle. Sama säätiö oli tukenut Vanhasen vaalikampanjaa.

Vanhanen on sanonut itse, että olisi jäävännyt itsensä, jos olisi tiennyt vaarasta joutua esteelliseksi. Perustuslakivaliokunta selvittää nyt, onko asiassa syytä aloittaa poliisitutkinta.

Mahdollisen esitutkinnan tekee keskusrikospoliisi. Sen jälkeen perustuslakivaliokunta arvioisi vielä asiaa ja koko eduskunta päättäisi siitä, nostetaanko Vanhasta vastaan syyte valtakunnanoikeudessa.

(MTV3 - STT)

Katso Huomenta Suomen uutisten juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.