Mainos

Vanhanen patistaa rantavaltioita sitoutumaan Itämeren suojeluun

Perinteisessä pääministerin uudenvuodentervehdyksessään Vanhanen perää myös toimia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, kun aiemmin Suomen tavoitteena on ollut vuoden 1990 päästötasolla pysyminen.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) haluaa kaikki Itämeren maat tiiviisti mukaan Itämeren suojeluun. Hän korostaa kaikille suomalaisille osoittamassaan perinteisessä pääministerin uudenvuodentervehdyksessä, että huoli Itämeren tilasta on kaikkien rantavaltioiden yhteinen, ja se vaatii sitoutumista kaikilta.

Vanhanen lähetti yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa tänään uudenvuoden kirjeen kaikille rantavaltioiden valtionpäämiehille ja hallitusten päämiehille. Kirjeessä Halonen ja Vanhanen haluavat kiinnittää huomiota Itämeren ja sen suojelun tärkeyteen.

Vanhanen mainitsee tervehdyksessään, että yhteinen tavoite Itämeren tilasta on siis olemassa, mutta se vaatii toimintaa ja toimia.

Vanhanen muistuttaa, että unelma, jonka mukaan me jätämme luonnon tuleville sukupolville vähintään yhtä hyvässä tai jopa paremmassa kunnossa kuin olemme itse sen saaneet, ei saa kariutua.

- Erityisesti unelma siitä, että jätämme jotain paremmassa kunnossa, pätee Itämereen. Meille niin läheinen ja tärkeä Itämerihän on todettu yhdeksi maailman saastuneimmaksi mereksi. Viimeksi viime syksynä kuulimme hälyttäviä uutisia muun muassa kampamaneetin leviämisestä Itämerellä. Sinilevän tuhoamat uimavedet ovat kesäisin Saaristomeren ja Suomenlahden rannoilla jo liian tuttu ilmiö.

Kaukonäköisyyttä tuloneuvotteluihin

Vanhanen puuttuu tervehdyksessään myös kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Hän toivoo, että hallituksen tulevalla kevätkaudella valmisteleman ilmasto- ja energiaselonteon kautta yhteiskunta laajasti sitoutuu pitkäkestoiseen työhön päästöjen vähentämisessä. Kuitenkin Suomi vaatii, että meidän olomme ja jo tekemämme työ uusiutuvan energian lisäämiseksi otetaan huomioon oikeudenmukaisella tavalla, kun EU:n komission julkistaa tammikuun lopulla ehdotuksensa EU:sisäisestä taakanjaosta.

- Olemme toimineet määrätietoisesti päästöjen vähentämiseksi, ja tätä työtä on jatkettava. Tähän asti olemme tavoitelleet pysymistä vuoden 1990 päästötasolla. Nyt tavoitteeksi ja sitoumukseksi otetaan selkeästi päästöjen vähentäminen. Se vaatii uuteen sopeutumista ei vain yrityksissä ja energiantuotannossa, vaan myös arkipäiväisessä elämässä. Myös lämmitysjärjestelmiä ja liikennettä on suunniteltava uudelleen, hän korostaa.

Talouden kannalta alkava vuosi on Vanhasen mielestä tärkeä. Maailmantaloudessa epävarmuutta kuvaavat merkit ovat hänen näkemyksensä mukaan vahvistuneet. Avoimena kansantaloutena Suomi on hyvin riippuvainen maailmantaloudesta, mutta Suomen kaltainen pieni kansantalous voi kuitenkin menestyä hoitaessaan kotipesänsä hyvin.

Tässä yhteydessä hän kommentoi myös tuloneuvotteluja.

- Nyt on tärkeää investoida osaamiseen kaikilla sen tasoilla ja tulevaisuuteen, ja huolehtia siitä, että yrityksemme ovat houkuttelevia yhteistyökumppaneita jatkossakin. Erityistä kaukonäköisyyttä vaaditaan niiltä aloilta, joiden tuloneuvottelut ovat avoinna alkavana vuotena. Onnistuneilla ratkaisuilla otetaan muutakin taloutta rohkaiseva askel eteenpäin - konfliktilla taas saatetaan katkaista talouden myötätuuli, hän huomauttaa.

Pääministerin uudenvuodentervehdyksellä on jo yli 40 vuoden perinteet. Martti Miettunen otti tavan käyttöön ollessaan 1960-luvun puolivälissä hallituksen johdossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.