Mainos

Vanhanen: Suomi ei saa EU:n huippuvirkoja

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomella ei ole mahdollisuutta saada Euroopan unionin uuden ulkoministerin paikkaa.

Suomessa on pohdittu nykyisen laajentumiskomissaarin Olli Rehnin (kesk.) mahdollisuuksia tehtävään. Hänen asemansa kuitenkin heikkeni olennaisesti, kun sosialistit päätyivät tarjoamaan virkaan Britannian ulkoministeriä David Milibandia.

Vanhanen vihjaa Itä-Savon ja Länsi-Savon haastattelussa myös, ettei EU:n presidentin tehtäviä ole odotettavissa Suomelle. Hän sanoo, että "tässä jaossa ei ole tulossa paikkaa EU:n kahteen tärkeään virkaan".

Vanhasen mielestä Suomen tulisi nyt tavoitella mahdollisimman tärkeän komissaarin pestiä. Hänen mukaansa "salkku voisi olla taloudessa tai ulkosuhteissa".

Vanhanen arvioi EU:n virkapakettia vieraillessaan eilen Mikkelissä keskustan Etelä-Savon piirin 90-vuotisjuhlassa.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön raportti (Seitsemän uutiset 8.11.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.