Mainos

Vanhanen: Tiitisen listan julkistaminen on mahdollista

Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen ja presidentti Mauno Koiviston mielestä ns. Tiitisen lista olisi syytä julkistaa. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan asiasta päättäminen jää suojelupoliisin uuden johtajan tehtäväksi.

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan esitykset niin sanotun Tiitisen listan julkistamisesta tulee ottaa vakavasti.

Vanhanen perustelee näkemystään sillä, että asiaa esittäneet presidentti Mauno Koivisto ja eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen tuntevat tapauksen taustat. He myös tietävät, mitä sitoumuksia on annettu tietoja luovuttaneelle valtiolle.

Mauno Koivisto

Vanhanen korosti Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla kuitenkin asioita, jotka tulee ottaa huomioon ennen päätösten tekoa. Vaikka tavoitteena tulee olla lähihistorian tutkimisen helpottaminen, samalla on otettava huomioon poliisiin mahdollisuus luotettavaan yhteistyöhön muiden valtioiden kanssa.

Myös yksilöiden oikeusturva on taattava, jotta Stasi-yhteyksistä epäillyn Alpo Rusin kaltaisten julkisuusprosessien syntymiseltä voidaan välttyä.

Vanhasen mukaan asiasta päättäminen jää suojelupoliisin muutaman kuukauden sisällä valittavan uuden johtajan tehtäväksi.

Tiitinen: Julkaisu toisi Stasi-keskusteluun uusia nimiä

Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisenmielestä listan julkistamisesta syntyisi vähemmän vahinkoa kuin sen salaamisesta.

- Presidentti Koivisto on viisaana miehenä tuonut esiin intressivertailun listan julkaisemisen ja julkaisematta jättämisen välillä. Jos nimien julkaiseminen tuo keskustelun lähemmäs reaalimaailmaa, sille on olemassa perusteita, Tiitinen arvioi.

Tiitisen mukaan julkaisu toisi kuitenkin Stasi-keskusteluun uusia nimiä.

- Siinä on vastapunnuksena yksilönsuojan näkökulma. Tälläkin asialla on vähintään kaksi puolta.

Tiitinen ja Koivisto päättivät vuonna 1990 salata Länsi-Saksan tiedustelupalvelun toimittaman listan. Listalla on 18 nimeä, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin.

Tiitisen mukaan lista salattiin, koska se oli saatu tiedusteluyhteistyön kautta, eikä yhteistyötä haluttu vaarantaa nimien julkaisulla.

- Ei suojelupoliisi voi toimia julkisuuden kautta. Yleinen uteliaisuus ei voi mennä valtion turvallisuustarpeiden edelle.

Tiitinen kertoo, ettei listalla hänen "hataran muistikuvansa" mukaan ollut kovin merkittäviä nimiä.

- Ei ainakaan sen ajan arvion mukaan suuria poliittisia nimiä, kyseessä olivat muiden alojen ihmiset.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan suojelupoliisi voi itse päättää Tiitisen listan julkistamisesta.

Knape: Asia tarkasteluun ensi viikolla

Suojelupoliisin päällikön viransijaisen Petri Knapen mukaan niin kutsutun Tiitisen listan mahdollista julkistamista tarkastellaan ensi viikon aikana uudelleen.

Knapen mukaan Supo ei viranomaisena voi tehdä ratkaisua minkään muun kuin Suomen lainsäädännön perusteella.

- Niissä olosuhteissa, joilla on juridista merkitystä, ei ole kaikesta keskustelusta huolimatta tapahtunut muutoksia. Tämä on meidän näkemyksemme. Arvioimme kuitenkin nyt julkisuudessa esitettyjä kannanottoja ja sitä, mitä niillä tarkasti ottaen on tarkoitettu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.