Mainos

Vanhanen torjuu laajentumistauon

Pääministerin mukaan tauko aiheuttaisi vakavia seurauksia Länsi-Balkanin alueella. Halukkailla pitää olla mahdollisuus saada liittyä unioniin.

Pääministeri Matti Vanhanen torjuu ajatuksen EU:n laajentumisen tuumaustauosta.

Vanhanen sanoi EU-maiden ulkoasiainvaliokuntien puheenjohtajille, että laajentumiselle ei pidä asettaa enää uusia ehtoja.

Vanhanen torjuu siten komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson kannanoton, että Romanian ja Bulgarian liittymisen jälkeen laajentumisen pitäisi pysähtyä kunnes EU:lle on saatu uusi perustuslaki.

- Käytännössä se merkitsisi oven sulkemista Kroatian edessä, vaikka se on ansioitunut ehdokas, Vanhanen sanoo.

Vanhasen mukaan laajentumisen pysäyttäminen aiheuttaisi hyvin vakavia seurauksia Länsi-Balkanin alueella.

EU on luvannut alueen maille mahdollisuuden EU-jäsenyyteen tulevaisuudessa. Hän muistutti, että laajentuminen on osa Euroopan jälleenrakennusta ja uudistumista.

- On tärkeää, että eurooppalainen tulevaisuus säilyy todellisena mahdollisuutena, Vanhanen toteaa.

"Ehdokkaita ei saa lannistaa"

Vanhasen mukaan EU:n on jatkettava politiikkaa, että unioniin pääsevät maat, jotka ovat siihen halukkaita ja kykeneviä.

- Jos asetamme uusia EU:n sisäisiä ehtoja, joihin mahdolliset ehdokkaat eivät voi vaikuttaa,on vaarana, että lannistamme ansioituneita ehdokkaita, joille mahdollinen tuleva EU-jäsenyys on kannustin uudistaa ja täyttää eurooppalaiset vaatimukset.

EU:n laajentumisesta keskustellaan huipputasolla joulukuun huippukokouksessa. Romania ja Bulgaria liittyvät unioniin vuoden 2007 alusta.

Unioni käy parhaillaan jäsenyysneuvotteluja Turkin ja Kroatian kanssa. Makedonia on jättänyt jäsenyyshakemuksen, ja jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta päätettäneen joulukuussa. Lisää ehdokkaita odotellaan Länsi-Balkanin alueelta.

(MTV3-STT)

12:41

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.