Mainos

Vanhanen tyrmää Niinistön ehdotuksen valtionjohdon rokotuksista

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tyrmää puhemies Sauli Niinistön (kok.) ehdotuksen valtionjohdon pikaisesta rokottamisesta sikainfluenssaa vastaan.

Tallinnassa torstaina vieraillut Vanhanen sanoi, että kenellekään ei pitäisi antaa erioikeuksia etuilla määrätystä rokottamisjärjestyksestä.

- Hallituksessa on kaksikymmentä ministeriä ja riittää, että viisi on terveitä yhtä aikaa. Hallituksen toimintakyky säilyy kaikissa olosuhteissa, Vanhanen painotti.

Niinistö sanoi Helsingin Sanomien verkkosivuilla, että presidentti ja hallituksen ministerit pitäisi rokottaa sikainfluenssaa vastaan saman tien. Hänen mukaansa kansa sallisi valtionjohdon etuilun rokotusjonossa.

Vanhanen muistutti, että rokotteita saadaan ainoastaan 200 000 kappaletta kuukaudessa ja riskiryhmille asia on elämän ja kuoleman kysymys.

- Olen itse johtanut hallituksen neuvottelua, jossa nimen omaan päätettiin, että teemme täsmällisen rokotusjärjestyksen, eikä siitä saa poiketa, Vanhanen sanoi.

- Tässä suhteessa kaikki ihmiset Suomessa ovat tasavertaisia, oikotietä ei ole.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.