Mainos

Vanhanen väläyttää käsiaseiden kieltämistä

Pääministeri Matti Vanhanen haluaa, että Kauhajoen ammuskelua edeltävät tapahtumat käydään läpi huolellisesti ennen viranomaisten toiminnan arvioimista.

Poliisilla oli tieto ampuja Matti Saaren nettiin postittamista ammuskeluvideoista jo viime viikolla. Saari oli poliisin haastattelussa eilen, mutta asiaa käsitellyt rikoskomisario arvioi tuolloin, ettei syytä ampuma-aseluvan peruuttamiseen ilmennyt.

-Tapauksen tutkinnassa käydään läpi se, mitä keskusteluissa poliisin ja ampujan välillä tapahtui. Perusteet poliisin päätökselle selvitetään, Vanhanen totesi Seitsemän uutisissa.

Vanhanen ei näe tapahtuneella vaikutusta omaan tai sisäministeri Anne Holmlundin asemaan.

- Ministeri tuskin oli eilen tietoinen keskusteluista, joita käytiin poliisilaitoksella.

Samalla Vanhanen sanoi pitävänsä hyvänä sitä, että tieto nettiin postitetuista videoista oli kuitenkin mennyt poliisille, vaikka se ei estänytkään traagista lopputulosta.

- Asiasta ilmoittanut internetin seuraaja on toiminut juuri niin kuin pitää.

Käsiaseet pois yksityisiltä ihmisiltä?

Suomi on tiukentamassa joka tapauksessa aselainsäädäntöään, mutta Vanhasen mukaan Kauhajoen tapahtumat saattavat asian uuteen arviointiin.

- Pelkät ikärajan tiukennukset eivät välttämättä riitä. Nyt on syytä pohtia, voidaanko käsiaseita ylipäätään antaa yksityisille ihmisille.

Pääministeri pitää tarpeellisena myös sen selvittämistä, voitaisiinko viranomaisten välistä tietojenvaihtoa tehostaa.

- Tuolloin jotkut tällaiset tapahtumat voitaisiin ehkä estää, Vanhanen pohdiskelee.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.