Mainos

Vanhanen: Valehtelijaksi kutsumista en voi sietää

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tuntuu olevan täysin sydämistynyt siitä, että häntä kutsutaan valehtelijaksi. Liioin hän ei omasta mielestään ole syyllistynyt saivarteluun.

-Sitä, että edustajat kutsuvat valehtelijaksi, en siedä, hän vastasi SDP:lle keskiviikkona iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Mihinkään jatkotoimiin Vanhanen ei kuitenkaan aio ryhtyä valehtelusyytösten vuoksi. Hän luonnehti sitä poliittiseksi keskusteluksi.

Hän ei myöskään ymmärtänyt, mihin SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen viittasi puhuessaan eduskunnan suuressa salissa neuvotteluista talousrikoksista tuomitun kanssa. Hän sanoi tapaavansa kaiken aikaa paljon ihmisiä, joten hänellä ei ole mahdollisuuksia - eikä ilmeisesti oikeuttakaan - selvitellä ihmisten taustoja.

Vanhanen teki myös selväksi, että hallitus ei voi ryhtyä mihinkään toimiin opposition vaatiman Nova Groupin erityistilintarkastuksen tiimoilta. Hän muistutti, että nämä ovat täysin viranomaisten asioita.

Vanhanen vaati moneen kertaa, että kaikkien puolueiden tulisi julkistaa vaalitukirahansa. Hän kysyi, mistä SDP:kin on saanut jopa miljoonan euron tukensa.

-En ymmärrä, miksi SDP toistuvasti kieltäytyy kertomasta vaalituistaan, hän päivitteli.

Vanhanen ei vieläkään suostunut sanomaan suoraan, nauttiiko puoluesihteeri Jarmo Korhonen hänen luottamustaan. Hän toisti jälleen, että näistä asioista päättää puoluekokous.

Vanhanen arveli myös, että tämmöisen ryöpytyksen jälkeen harva yritys on enää valmis antamaan vaalitukea.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.