Mainos

Vanhanen: Veropohjaa pitäisi uudistaa

Pääministeri Matti Vanhanen ei halua lähteä Niinistön suosittelemalle leikkurilistalle.

Vanhasen mukaan hänen ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistön sanailu talouspolitiikasta ei ole nokittelua, vaan Niinistö on ollut aktiivinen osallistuja tervetulleeseen talouspoliittiseen keskusteluun.

Niinistöllä ja Vanhasella on kuitenkin selkeästi eri käsitys leikkauksista.

- En ole leikkauten kannattaja. Viime laman jälkeen leikattiin hyvinvointipalveluita ja keskeisiä tulonsiirtoja, ja samaan aikaan alennettiin verotusta. En pidä sitä oikeana tapana tämän laman laskun maksamiseksi. Haluammeko toistaa sen, mitä tehtiin 90-luvun lopulla, vai yritämmekö tehdä toisella tapaa? Viime laman jälkeen on syntynyt monia ongelmia, sanoo Huomenta Suomen juhlalähetyksessä vieraillut Vanhanen.

Viikonloppuna määräaikaisia veronkorotuksia rikkaille ehdottanut pääministeri Vanhanen sanoo, että myös veropohjaa pitäisi uudistaa.

Vanhanen esitti keskustan puoluevaltuuskunnan yhteydessä lauantaina, että hän olisi valmis kiristämään määräaikaisesti korkeimpien ansio- ja pääomatulojen verotusta talousnousun alettua.

- Samaan esitykseeni liittyy myös pääomatuloverotuksen nostaminen. Tästä esityksestäni ei ole sovittu etukäteen hallituskumppaneiden kanssa, sillä kyllähän pääministerillä on oikeus esittää oman puoluensa verokantoja.

EU:n kokouskäytännöistä ja kahden lautasen ongelmasta Vanhasella on selkeä näkemys.

- Nämä ratkaisut johtuvat meidän perustuslaistamme. Jos on vain yksi paikka, niin perustuslain nojalla matkaan lähtee aina pääministeri. Jos kutsuja on useammille, silloin meillä on mahdollisuus lähettää useampia edustajia.

Lue myös:

(28.11.09)

(29.11.09)

Katso pääministeri Matti Vanhasen haastattelu (Huomenta Suomi 1.12.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.