Mainos

Vanhanen: Yritysverouudistuksessa ei kannata odottaa uutta

Pääministeri Matti Vanhanen vakuuttaa, että yritysverouudistuksessa ei kannata odottaa enää mitään uutta. Hän muistutti Ylen radiouutisten Pääministerin haastattelutunnilla, että päälinjoista on päätetty.

Hallitus pääsi loppusyksystä ratkaisuun yritysverouudistuksesta. Esitystä ei ole vielä annettu eduskunnalle. Vanhanenkin huomautti, että yhtään pykälää ei ole vielä kirjoitettu. Samalla hän mainitsi, että joitain yksityiskohtia voidaan vielä viilata.

Vanhasen vastauksissa tuli kuitenkin selväksi, että tässä yhteydessä ei puututa peruslinjoihin. Hän vastasi, että esimerkiksi palkkaverotukseen kuuluvaan ylimpään marginaaliveroasteeseen ei enää kosketa.

- Toivoisin, ettei kinuta uusia ratkaisuja, hän täsmeni.

Samaten varallisuusverotuksen poistamista kokonaan on turha odottaa. Vanhanen muistutti, että varallisuusverotuksessa on jo päätetty kolmanneksen kevennyksestä. Vanhanen näytti myös selvästi rauhoittelevan viime päivinä käytyä kiivasta maataloustukikeskustelua. Tosin hän kiisti, että kyse olisi rauhoittamisesta.

Rauhoittamiseen viittaa kuitenkin se, että samalla kun hän sanoi maataloudessa olevan vaikeuksia, hän muistutti, että vaikeuksia on myös muilla väestöryhmillä. Tällä hän viittasi mm. Wärtsilän dieseltehtaan toiminnan siirtämiseen ulkomaille Turusta.

Vanhanen korosti, että maatalouden tukiratkaisu on nyt selvä. Valtioneuvosto tekee siitä lopullisen päätöksen ensi torstaina, ja päätös tehdään yksipuolisesti, koska MTK ei voinut sitä hyväksyä. Hän vakuutti hallituksen tekevän kaikkensa, että elinvoimainen maatalous ja elintarviketalous Suomessa säilyvät. Vanhanen sinänsä ymmärtää MTK:n asenteen. Se pitää tiukasti kiinni jäsenkuntansa eduista. MTK:n ongelmana kuitenkin on, että olot eri puolilla maata vaihtelevat. Samoin tuotantosuunnissa on eroja.

EU-politiikassa ei epäselvyyttä

Haastattelutunnilla puututtiin myös Suomen EU-politiikkaan ja SDP:n puheenjohtajan puhemies Paavo Lipposen siitä esittämään arvosteluun. Vanhanen sanoi tapaavansa Lipposen kahden viikon välein.

Kysymykseen, onko EU-politiikan hoidossa epäselvyyttä, hän vastasi tiukasti kahdella sanalla: ei ole. Vanhanen toisti saman, minkä hän sanoi jo perjantaisessa kirjoituksessaan Turun Sanomissa, että EU-politiikka on normaalia hallituspolitiikka, eikä sitä pidä mystifioida.

Samaten hänen mielestään EU-politiikassa pääministeri on orkesterin johtaja, ei solisti. Vanhanen sanoi vastustavansa kaikkia semmoisia mekanismeja, joilla valta keskittyy yhdelle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.