Mainos

Vanhas-esitutkinta päätetään ensi viikolla

Perustuslakivaliokunta ratkaissee ensi viikon alussa, tehdäänkö entisen pääministerin Matti Vanhasen toimista Nuorisosäätiö-asiassa poliisin esitutkinta, arvioi valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok).

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan katsotaan antaneen Vanhasen toimien selvittämisen eduskunnan perustuslakivaliokuntaan keskeneräisenä.

Sasin mukaan on hankalaa, että asia tuli valiokuntaan ennen kuin poliisitutkinta on suoritettu ja "sillä tavoin epäkypsänä".

- Ongelma on se, että kynnys tuoda asia perustuslakivaliokuntaan on hyvin alhainen tilanteessa, jossa esitutkintaa ei ole suoritettu, ja tältä osin tilanne ei ole aivan tyydyttävä, Sasi sanoi.

Perustuslakivaliokunta kuulee huomenna valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä.

Sasin mukaan perustuslakivaliokunta ottaa mahdollisesti kannan, että oikeuskanslerille annetaan oikeus käynnistää esitutkinta ministerivastuuasioissa.

Perustuslakivaliokunta on saanut myös Vanhasen uuden kirjallisen vastineen. Sasi ei kertonut kuitenkaan, antoiko se uutta tietoa tapahtumista.

(MTV3 - STT)

Katso Matti Maunun juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.