Mainos

Vanhasen oikeusjuttu jakaa kansanedustajien mielipiteet

MTV:n uutisten kyselyssä ainoastaan keskustan edustajat pitivät pääministerin yksityisyydensuojan hakemista oikeuden kautta tärkeänä. Vähiten sen kannalla olivat SDP:n, perussuomalaisten ja RKP:n edustajat.

Kansanedustajat suhtautuvat ristiriitaisesti pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) yksityisyydensuojaa koskevaan oikeudenkäyntiin.

Vanhasen kanne entisen naisystävänsä Susan Ruususen (ent. Kurosen) kirjan kustantajaa vastaan tulee Helsingin käräjäoikeuden käsittelyyn helmikuun 15. päivä. Vanhanen jätti kanteen Pääministerin morsian -kirjasta viime maaliskuussa vaali-iltana.

MTV:n uutisten kyselyyn vastanneista kansanedustajista 45,8 prosenttia valitsi vaihtoehdon, jonka mukaan oikeudenkäynti ei ole turha eikä tärkeä. Erittäin tai melko turhana sitä piti kolmannes vastaajista ja erittäin tai melko tärkeänä neljännes vastaajista.

Näkemys pääministerin toiminnasta vaihtelee puoluekannan mukaan. Ainoastaan keskustan edustajat asettuivat voimakkaasti oikeudenkäynnin kannalle. Heistä yli puolet piti sitä melko tai erittäin tärkeänä.

Vasemmistoliiton edustajien mielipiteet jakautuivat voimakkaasti: neljännes piti Vanhasen toimintaa erittäin tärkeänä, yksi kolmannes neutraalina ja toinen kolmannes erittäin turhana.

Eniten kritiikkiä tuli SDP:n, perussuomalaisten ja RKP:n edustajilta. Perussuomalaisista 75 prosenttia ja SDP:n edustajista lähes 70 prosenttia piti Vanhasen yksityisyydensuojan hakemista oikeuden kautta erittäin tai melko turhana. Kristillisdemokraateistakin puolet piti pääministerin toimintaa erittäin turhana.

Varsin neutraalisti asiaan suhtautuivat kokoomuksen ja vihreiden kannattajat. Kokoomuksen edustajista peräti lähes 86 prosenttia valitsi vastausvaihtoehdon "ei turhaa eikä tärkeää". Vihreiden kohdalla saman vaihtoehdon valitsi 60 prosenttia vastaajista.

Joulukuun alussa tehtyyn kyselyyn vastasi 115 kansanedustajaa.

Lue myös:

(8.6.2007)

(5.10.2007)

(12.10.2007)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.