Mainos

Vanhemmat eivät näe lapsensa ylipainoa

Vanhempien ravitsemustietouden lisääminen auttaa heitä puuttumaan lastensa ylipainoon. Usein vanhempien arviot lastensa painosta eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta.

Tuoreen hoitotieteen väitöksen mukaan ylipainoisten lasten perheissä ruokavalio noudattaa suosituksia yleensä vain tyydyttävästi.

Vanhemmilla on kohtalaiset perustiedot hyvästä ravitsemuksesta. Sen sijaan liikunnasta heillä on usein hyvät perustiedot.

Tampereella tarkastettu Anne Taulun väitös sisälsi ryhmämuotoisen seurantatutkimuksen, jossa kohdejoukkona oli esi- ja alakouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan. Tutkimusryhmään kuului lähes 500 ihmistä.

Vuoden kestäneen vaikutustutkimuksen aikana lasten ylipaino saatiin laskuun. Liikunnallisesti passiiviset lapset hyötyivät tutkimusajasta enemmän kuin aktiiviset lapset.

Tutkimuksen keskeyttäminen johtui useimmiten vanhemmista. Pojat ja heidän vanhempansa jäivät pois helpommin kuin tytöt.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.