Mainos

Vanhemmat pöyristyivät koulun lakkauttamisesta: "Meitä pidettiin pimennossa"

Koulujen lakkauttamiset järkyttävät aina alueella asuvia lapsiperheitä. MTV Uutiset haastatteli helsinkiläisäitiä, jonka lasten lähikoulu on päätetty sulkea pikaisella aikataululla. Vanhempainyhdistyksessä aktiivisen äidin mielestä vanhempia on pidetty asiasta pimennossa. 

Herttoniemeläisen Salli Kolehmaisen lapset käyvät Tuorinniemen päiväkotia ja esikoulua Herttoniemenrannassa Helsingissä. Samassa rakennuksessa sijaitseva Tuorinniemen ala-asteen sivukoulu ollaan lakkauttamassa syksyllä. Koulu yhdistetään Herttoniemenrannan ala-asteen pääkoulun tiloihin. 

Yllättävä lakkautuspäätös oli Kolehmaiselle isku vasten kasvoja.

– Tämä tuli täytenä paukkuna, sillä esikoisemme oli tarkoitus mennä Tuorinniemeen ala-asteelle. Alueen vanhemmat ovat olleet todella järkyttyneitä. Koska kyseessä on sivutoimipiste, voidaan päätös tehdä lautakuntatasolla kuulematta kuntalaisia, Kolehmainen sanoo MTV Uutisille.

Helsinki pohtii lakkauttamisprosessia

Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee tänään aloitetta, joka siirtäisi koulujen lakkauttamis- ja perustamispäätöksen valtuustolta opetuslautakunnalle. 

Kolehmaisen mielestä Tuorinniemen koulu on hyvä esimerkki siitä, miten päätöksentekoprosessi toimii tapauksissa, joissa kouluista päättää lopullisesti lautakunta eikä valtuusto.

Tuorinniemi on sivukoulu, joiden laukkauttamiseen ei tähänkään asti ole tarvittu kaupunginhallituksen päätöstä vaan pelkkä opetuslautakunnan siunaus on riittänyt. Näin kaikki koulujen lakkauttamispäätökset tehdään jatkossa, jos tänään tapetilla oleva esitys hyväksytään valtuustossa. 

– Kyseessä on juuri sellainen esimerkki, jossa päätös saa lainvoiman lautakuntatasolla – koska kyse on sivukoulusta. Virallisesti kyse ei siis tässä ole lakkautuksesta, vaan tiloista luopumisesta, sillä koulut ovat jo hallinnollisesti samaa yksikköä, Kolehmainen lataa.

Tietoa pimitettiin

Kolehmainen on erityisen pöyristynyt siitä, että tietoa lakkauttamisesta on hänen mukaansa pimitetty vanhemmilta.

– Ihmettelimme, miten asiasta ei tule mitään informaatiota koulusta tai päiväkodista. Varsinkin, kun aikataulu on niin nopea. Saimme tietää asiasta joulukuun puolivälissä, ja päätös tehdään Tuorinniemen kohdalta jo helmikuun alussa.

Kolehmainen sanoo, ettei mitään dokumenttia asiasta ole vanhemmille annettu virallisista pyynnöistä huolimatta. Hänen mukaansa kaikki tieto on pitänyt lypsää erikseen. Viimein koulu informoi asiasta sähköisellä Wilma-järkjestelmällä.

– Lopulta koulu laittoi Wilma-tiedotteen ja alueviraston henkilö tuli puhumaan asiasta pitkän taistelun jälkeen. Meille on väitetty, ettei mitään virallisia valmisteluasiakirjoja ole. Mutta totta kai heillä on asiakirjoja, pakko olla. Ei kaikki tieto voi kulkea vain suullisesti, hän kuvailee.

Kolehmainen jatkaa, että välillä asia sai jopa naurettavia piirteitä.

– Keräämme nimiä addressiin, ja olisimme halunneet laittaa koulun oveen tiedotteen siitä. Kysyimme lupaa rehtorilta, joka sanoi, että pitää soittaa opetusvirastoon. Sieltä tuli päätös, että me emme saa laittaa vetoomuksiamme koulujen oviin, Kolehmainen kuvailee pöyristyneenä.

Kolehmainen on erityisen ärsyyntynyt siitä, etteivät vanhemmat saa osallistua päätöksentekoon heitä koskevassa asiassa.

– Vedotaan laskennallisiin tilojen käyttöasteisiin ja neliömääriin. Mutta eihän päätöksenteko tietenkään ole yhtä kevyttä, jos asukkaat ja huoltajat saavat vaikuttaa siihen. Mutta siinä menetetään demokratia kokonaan, kyllä meillä pitää saada olla oikeus saada tietoa, hän lisää.

Vanhemmat epäilevät säästöjä

Kolehmainen on vakuuttunut siitä, että päätöksellä ei synny todellisia säästöjä. Hänen mukaansa lakkauttamisen tuomat säästöt, noin 180 000 euroa vuodessa, ovat lyhytkestoisia ja pitkälti laskennallisia, sillä koulu on vuokralla kaupungin omissa tiloissa.

– Jos tilan vuokraa kaupungin oma virasto eli esimerkiksi varhaiskasvatusvirasto, kaupunki kokonaisuudessaan ei säästä mitään. Ja jos tiloja pitää remontoida esimerkiksi päivähoitoa varten, päätöksestä voi tulla jopa lisäkustannuksia kaupungille.

– Ymmärrän, että puitteet ovat tiukat. Linjaus on se, että säästetään seinistä, jottei tarvitse säästää opetuksen laadusta. Mutta tässä tapauksessa ei voi säästää pelkästään seinistä, kun koko täysin toimiva malli lakkaa olemasta, hän jatkaa.

Tästä on kyse:

– Helsingin kaupunginhallitus esittää, että koulujen lakkauttamisesta ja perustamisesta päätettäisiin jatkossa opetuslautakunnassa. Nyt niistä päättää kaupunginvaltuusto

– Kaupunginvaltuusto käsittelee aihetta tänään keskiviikkona

– Esitystä perustellaan sillä, että nyt koulujen perustamista, yhdistämistä ja lakkauttamista  käsitellään neljässä eri toimielimessä, ja muutosten käsittely kestää lähes vuoden

– Myös muissa suurissa kaupungeissa koulujen perustamisesta ja lakkauttamista päättää lautakunta

Vaikutukset arkeen

Kolehmaisen mielestä koulujen lakkauttamispäätökset vaikuttavat myös perheiden käytännön arkeen monella tasolla. Esimerkiksi koulumatka voi pidentyä merkittävästi.

– Tässä ei oteta huomioon sitä, mitkä ovat päätöksellä menetettävät. Esimerkiksi Tuorinniemi on upea pedagoginen kokonaisuus, jossa toimii yhteistyössä päiväkoti, esi- ja alkuopetus sekä iltapäivätoiminta. Miksi toimivat pedagogiset käytännöt pitää ajaa alas?

Eniten asiasta kärsivät kuitenkin lapset, Kolehmainen lataa.

– Tunnen alueelta vanhempia, joilla on esimerkiksi erityisherkkä lapsi, ja jotka ovat erityisesti hakeneet Tuorinniemeen sen takia, että he voisivat aloittaa pienessä yksikössä koulutien. On se valtavan surullista, että tämä torpataan, Kolehmainen miettii.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.