Mainos

Vanhemmat, tämä ehkäisee alaikäisten seksikauppaa

Nuorten seksikauppaa tutkinut ruotsalaistutkija kannustaa vanhempia kehumaan lapsia säännöllisesti.

– Kerro lapsellesi, kuinka hyvä hän on, koska silloin hänen ei tarvitse hakea hyväksyntää muualta, tutkija Gisela Priebe sanoo.

Ruotsalaisista nuorista 1,5 prosenttia on myynyt seksiä ainakin kerran. Vastineeksi seksistä on saatu paitsi rahaa myös esimerkiksi vaatteita.

– Monet heistä ovat myyneet seksiä usein, jolloin sen voi luokitella prostituutioksi, Priebe sanoo.

Tutkimusta kaivataan Suomessakin

Suomessa ei ole tehty tutkimuksia alaikäisten prostituutiosta, vaikka tuhannet nuoret joutuvat vuosittain seksin ostoyrityksen uhreiksi.

Nuoria seksuaalirikoksilta suojelevan Exit-hankkeen projektipäällikkö Tanja Auvinen sanoo, että tutkimukselle on kova tarve.

– On älytöntä, ettei aiheesta ole tehty yhtään tutkimusta. Se hidastaa työtä nuorten suojelemiseksi.

Prostituutioon ajautuvat nuoret kuvittelevat, että he pystyvät hallitsemaan tapaamiset miesten kanssa.

– Seksiä myydessään nuori saattaa kokea olevansa hyvä edes jossain. Se on tapa saada huomiota, Priebe kuvailee.

Apua hakeneita käännytetty pois

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan monet seksiä myyneet nuoret ovat hakeneet apua sosiaalipalveluista, mutta heidät on käännytetty pois.

– Kun he ottivat seksin myymisen puheeksi, ammattilaiset sanoivat, että se ei ole heidän alaansa, ja ohjasivat ottamaan yhteyttä jonnekin muualle, Priebe kertoo.

Sitten nuoret lopettavat avun hakemisen. Nuoria kohtaavia ammattilaisia pitäisikin kouluttaa ottamaan seksin myyminen puheeksi.

Exit-hanke alkoi Suomessa vuonna 2010. Jos Raha-automaattiyhdistys antaa lisärahoitusta, työ jatkuu prostituutioon ajautuneiden nuorten etsimisellä ja auttamisella.

– Työ on alussa vielä. Etsimme tapoja tavoittaa kaikkein haavoittuvaisimmat nuoret. Ennaltaehkäisevän työn voi aloittaa lapsen ollessa vaikka kuukauden vanha, projektipäällikkö Auvinen sanoo.

Auvisen mukaan nuorille pitäisi olla myös internetpalvelu, jossa voi puhua luotettavalle aikuiselle ympäri vuorokauden. Netissä kynnys avun hakemiseen on matalampi.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.