Mainos

Vanhemmat tuohtuivat näkkileipälounaasta

Lukijat ovat kommentoineet vilkkaasti uutista siitä, kuinka Riihimäellä Peltosaaren ala-asteella osa oppilaista jäi eilen ilman lounasta.

Iltalehden mukaan ruokailuvuorossa viimeisenä olleet kuudennen luokan oppilaat jäivät ilman nakkikeittoa, koska ruoka loppui kesken. Heille tarjottiin ainoastaan leipää ja omenan paloja.

Uutinen on esimerkiksi MTV:n nettisivuilla kerännyt jo kymmeniä kommentteja.

Monessa viestissä korostetaan sitä, että tällaista ei saisi tapahtua missään koulussa.

- On se vaan merkillistä, että sanotaan monen käyneen syömässä. Mikäli koulussa tarjotaan ruokaa oppilaille, tulisi joka kerta jokaisen olla syömässä. Siitä ei saa poiketa! sanoo Pike.

- Ei saa olla mahdollista! Rouva päällikkö Pitkänen ei voi puolustautua millään. Ovat oppilaat nirsoja tai ei, niin ei edelleenkään saa olla mahdollista! sanoo eräs viidesluokkalaisen äiti.

- Aikuinen voi korvata lounaan näkkileivällä mutta en kävisi lapsilta sitä vaatimaan! sanoo nimimerkki Böö.

Missä opettajien vastuu?

Osa kommentoijista ihmettelee sitä, miten opettajat eivät saa lapsia joinain päivinä syömään kouluruokaa. Myös lepsua suhtautumista ruuan poisheittämiseen ihmetellään.

- 90-luvun lopulla oli pakko mennä syömään ruokalaan. Ei tullut mieleenkään, etteikö olisi menty, vaikka laadussa ei ollut kehumista. Oli myös pakko syödä se, mitä annettiin, kertoo Hese.

- Meidän vitonen on tämän syksyn aikana kertonut, että heidän luokkansa on jäänyt ruoka-annoksissa minimiin, vain muutamaan lusikalliseen, jotta kaikille riittäisi. Alempiluokkalaiset kun olivat kuulemma syöneet enemmän. Lautaset kuulemma usein piripintaan, vaikkei syödä kaikkea ja loput roskiin. Missä on valvojat tai annostelijat? ihmettelee nimimerkki tuttua hommaa.

Piparitaikinaa kouluruuan sijaan

Moni kommentin lähettänyt huomauttaa kuitenkin, että Riihimäen tapaus on kuitenkin yksittäistapaus. Monen kokemuksen mukaan oppilaille ei kouluruoka useinkaan kelpaa, vaan koululounas korvataan karkilla ja roskaruualla. Tällöin kouluruokaa joutuu kiloittain roskikseen.

- Tuosta ruoan loppumisesta voisi sanoa, että harvemmin varmaan niin. Useammin joutuvat heittämään roskikseen, kun kouluruoka on pahaa. Kun se ei maistu cokikselta, pizzalta, limulta, energiajuomalta, suklaalta, karkilta tai suklaakeksiltä. Hittituote joulun alla on piparitaikina, jota ostetaan syötäväksi. Tai nuudeleita murskataan pussissa pieneksi ja syödään limun, mehun tai energiajuoman kanssa kuiviltaan. Kalaa jos on koulussa, niin kaupassa käy kuhina. Vanhemmat maksavat ilomielin 5-10 euroa päivässä niin sanottuun omaan kouluruokaan, ja valittavat, ettei koulu tarjoa kunnon ruokaa, kertoo Keeko.

Monen omat kokemukset kertovat samasta asiasta.

- Minulle ei riittänyt ruokaa peruskoulun aikaan suunnilleen kerran vuodessa. Oli se kyllä ärsyttävää, mutta sain aina luvan mennä viereiseen pikaruokalaan syömään. Vanhenpani antoivat vähän rahaa, kun ei sitä tiedä mitä tapahtuu, kertoo eräs tuntematon.

- Silloin kun itse olin koulussa ja kun oli keittoa, niin aina käytiin syömässä kouluruokaa. Muina päivinä mentiin johonkin pikaruokalaan syömään.

Joillain vanhemmilla on myös neuvoja kouluille, jos ruoka jostain syystä pääsee loppumaan.

- Eikö ruokalan emännät osaa enää tehdä lisää ruokaa jos näyttää siltä, että ruoka on loppumaisillaan? Jos ruoka loppuu, ettekä muuta osaa, niin tilatkaa edes pizzat ja lähettäkää lasku Virkkuselle tai vanhemmille. Minä ainakin mielummin maksaisin pizzan kuin antaisin lapseni olla nälissään koulussa, sanoo Sari61.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.