Mainos

Vanhempainliitto: Koulukuvausten kylkiäiset kiellettävä

Vanhempainliitto haluaa kieltää koulukuvausten kylkiäiset. Suomen Vanhempainliitto vaatii Opetushallitusta kiirehtimään koulukuvausten ohjeita.

- Nykytilanne ei ole terve. Sopimusetuina annetaan esimerkiksi kallista elektroniikkaa, jonka vastineeksi tehdään monivuotiset sopimukset. Kyse on useiden miljoonien eurojen liiketoiminnasta, toteaa liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Vanhempainliitto toivoo, että koulut ja päiväkodit kuulisivat aina vanhempia silloin, kun kuvauksista päätetään. Osassa kouluja rehtorit antavat vanhempien päättää, keneltä kuvaus otetaan.

Liitto toivoisi ohjeiden myötä myös kuvien hintojen laskevan, aidon kilpailun lisääntyvän ja vanhempien valinnanvapauden kasvavan.

- Vastikkeettomat etuudet täytyy kieltää. Vanhemmat maksavat ne kuvien hinnoissa. Nykyään köyhimmät lapset jäävät hintojen takia jopa ilman kuvia, Kurttila sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.