Mainos

Vanhempi ihmettelee: Miksi koulu ei tiedottanut päällekarkaajasta?

Lahdessa on sattunut lyhyen ajan sisällä kaksi tapausta, jossa nuoret tytöt ovat joutuneet päällekarkauksen uhriksi koulumatkallaan.

Lahden poliisin mukaan tekijää epäillään samaksi ja hänen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Epäilty tekijä on alle 15-vuotias poika.

Viimeisin tapaus sattui viikko sitten, kun 15-vuotias tyttö oli matkalla kävellen Launeen kouluun. Hän oli ohittanut edellä kävelleen pojan. Hetken päästä poika oli juossut tytön kiinni ja käynyt hänen kimppuunsa. Tytön onnistui kuitenkin riuhtaista itsensä irti ja juosta karkuun.

Aiempi tapaus sattui puolestaan Kärpäsen koulun läheisyydessä joulukuussa.

Lahtelaisen Launeen koulun oppilaan vanhempi Piia Rinne sai kuulla tapauksesta ensimmäisen kerran tänään ystävänsä Facebook-sivuilta.

– On kummallista, että koulu ei ollut tiedottanut tapauksesta vanhemmille. Oma tyttäreni kävelee 5 kilometriä kouluun ja olisin kyllä halunnut kuulla tapauksesta, Piia Rinne sanoo.

Hän huomauttaa, että tyttären aiemmassa koulussa pelkistä huhuistakin tiedotettiin vanhemmille.

– Vaikka päällekarkaaja olisi alaikäinen, sen ei pitäisi vaikuttaa siihen, kerrotaanko tapauksesta, Rinne jatkaa.

MTV Uutiset ei tavoittanut Launeen koulun rehtoria kommentoimaan tapausta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.