Mainos

Vanhempien stressi saa nuoret juomaan

Kotielämän aiheuttama stressi ja paha olo ovat yksi syy, miksi nuoret käyttävät runsaasti alkoholia. Terveys ry:n tutkimuksessa nuoret nimesivät vanhempien vaikean elämäntilanteen, kriisit ja hankalat perheolot yhdeksi tärkeimmistä syistä alkoholin käyttöönsä.

- Osa nuorista sanoo, että täytyy dokata, jotta kestää arkea, projektikoordinaattori Susanna Leimio-Reijonen toteaa.

Vanhemmilta on tullut nuorille myös malli, että alkoholi kuuluu elämään kastejuhlasta jouluun. Tämä tuo osaltaan painetta ja vahvistaa normia alkoholin hyväksytystä käytöstä.

Toisekseen alkoholin käyttö on nuorille myös riitti kohti aikuisuutta, jota ihannoidaan. Leimio-Reijonen kuvailee, että osa nuorista ajattelee esimerkiksi, että rippikoulun jälkeen pitää dokata ja yläasteelle kuuluu dokaus.

Kolmanneksi nuoren on helpompi olla ryhmän mukana ja juoda kuin olla juomatta. Ryhmän paine voi olla kova ja muiden hyväksyntä tärkeä.

"Alkoholi kuuluu asiaan"

Terveys ry:n verkkokyselyssä tuli ilmi, että nuorten mielestä alkoholin käyttö on normaali osa nuorison elämää ja kuuluu asiaan. Nuoret kontrolloivat sitä, kenen kanssa juovat ja missä, jotta tilanne pysyy turvallisena. Tärkeää on, etteivät vanhemmat saa tietää.

Nuorten mielestä alkoholin juominen on sosiaalista toimintaa, joka liittyy juhlimiseen, bileisiin ja mökkeilyyn. Juominen joka viikko on tavallista.

Nuorten mielestä alkoholin juominen yksin on omituista. Yksin juovia nuoria vierastetaan ja jopa säälitään.

Moni nuori on sitä mieltä, ettei hänen juomisensa kuulu muille eikä muiden juominen hänelle. Tutkimuksen mukaan osalla asenteet ovatkin piittaamattomia ja itsekkäitä. Nuoret esimerkiksi huomaavat, että jotkut käyttävät viinaa holtittomasti ja vaarallisesti, mutta ajattelevat, ettei asia kuulu heille mitenkään.

Tutkimuksen mukaan alkoholin aiheuttamat terveysongelmat eivät nuorisoa huoleta lainkaan.

Ehkäisevää päihdetyötä tekevän Terveys ry:n keväiseen verkkokyselyyn vastasi 1860 yli 12-vuotiasta suomalaista. Kolme neljästä vastaajasta oli 12-20-vuotiaita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.