Mainos

Vanhukset usein väkivallan uhreja

Vanhuksiin kohdistuva väkivalta tai kaltoinkohtelu on Suomessa yleistä. Jopa yli 70 prosenttia iäkkäistä naisista kertoo tulleensa puolisonsa tai sukulaisensa pahoinpitelemäksi. Usein kaltoinkohtelu liittyy hoidon laiminlyömiseen tai taloudelliseen hyväksikäyttöön.

Syitä laiminlyönteihin on monia aina omaishoitajan väsymisestä alkoholiin, kertoo Päivi Helakallio-Ranta Suomen vanhusten turvakotiyhdistyksestä.

- Alkoholi on aika iso asia. Joko hoitajalla tai hoidettavalla voi olla tällaisia ongelmia. Se voi sitten provosoida ihmisiä väkivaltaisiin tekoihin tai sitten ihan, että jättää hoidotta, ei hanki ruokaa. Sellaisiakin tapauksia on ollut, että vanhuksen kotona ei ole ollut kuin näkkileipää tai kaurahiutaleita, kun rahat ovatkin menneet alkoholiin, Helakallio-Ranta selvittää.

Suomen vanhusten turvakotiyhdistys julkaisee tänään Kätketyt Äänet -turvallisuusoppaan kertomaan vanhuksille saatavilla olevasta avusta.

Sunnuntaina vietetään ikääntyviin kohdistuvan väkivallan vastaista kansainvälistä kampanjapäivää, jonka tarkoituksena on myös tiedottaa asiasta vanhuksille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.