Mainos

Vanhushuolto halutaan kuntoon - Ruotsin malli käyttöön?

Hoitajille halutaan velvollisuus ilmoittaa vanhuspalveluissa havaitsemistaan epäkohdista. Hoitajan olisi kerrottava epäkohdista tai puutteista heti hoitopaikan vastuuhenkilölle ja kunnan sosiaalijohtajalle.

Ilmoitusvelvollisuus on osa sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltua lakiluonnosta, jolla pyritään turvaamaan ikäihmisten oikeudet kunnolliseen hoivaan. Vastaavanlainen ilmoituspakko on ollut käytössä esimerkiksi Ruotsissa.

Ikäihmisen oikeus saada hoitoa halutaan myös kirjata tiukemmin lakiin. Lakiluonnoksen mukaan ikääntyneen pitäisi saada kolmessa kuukaudessa päätös siitä, millaisiin palveluihin hän on kuntonsa puolesta oikeutettu. Oikeus palveluihin ei koskisi pelkkää ympärivuorokautista hoitoa, vaan myös esimerkiksi kotihoitoa.

Ministeriön arvion mukaan noin joka neljäs 75 vuotta täyttänyt tarvitsee toimintakykynsä heikkenemisen vuoksi jonkinlaisia säännöllisiä palveluja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.