Mainos

Vanhusten monilääkitys haittoineen yleistyy edelleen

Vanhusten lääkehoidon tarpeellisuus ja yhteisvaikutukset tulisi arvioida säännöllisesti, sanovat tutkijat.

Monella iäkkäällä ihmisellä on kotonaan melkoinen lääkearsenaali. On lääkärin määräämiä lääkkeitä, käsikauppalääkkeitä ja ehkä tähteeksi jääneitä vanhoja lääkkeitäkin.

Erityisesti vanhusten kohdalla lääkkeiden tarpeellisuuden ja yhteisvaikutusten arviointi olisi tärkeätä. Kuopion yliopiston geriatrisen hoidon kehityskeskuksessa selvitetään arviointia ja sen vaikutuksia.

- Päivystyksessä helposti määrätään oireenmukaisia lääkkeitä, jotka voivat olla tarkoitettu vain lyhytaikaisen käyttöön, mutta ne unohtuvatkin sitten pidempiaikaiseen käyttöön, tutkimusjohtaja Sirpa Hartikainen Kuopion yliopistosta kertoo.

Erityisen yleistä monilääkitys on yli 85-vuotiailla naisilla, joista puolet ottaa vähintään kymmentä lääkettä. Vain muutamaa lääkettä nauttivat ovat todella harvinaisia.

Monilääkitys on seurannan mukaan yleistynyt vuosi vuodelta, ja lähes jokaisen vanhuksen lääkitys vaatisi remonttia.

- Lääkärien ja terveydenhuollon kuuluisi vastata siitä asiasta eikä ainoastaan niin, että katsotaan vain lääkelista läpi. Olisi tärkeää selvittää, mitä lääkkeitä potilas tarvitsee, millä annoksilla ja poistetaan ne, jotka eivät ole enää tarpeen, Hartikainen painottaa.

Lääkehoidon perusteellinen arviointi säästäisi sekä aikaa että rahaa, mutta ennen kaikkea parantaisi monen vanhuksen elämänlaatua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.