Mainos

Vankilat kärsivät tilan ahtaudesta

Vankien määrän nopea kasvu on ruuhkauttanut vankilat.

Suomen vankilat ovat ruuhkautuneet pahoin. Syynä on se, että vankiluku on kasvanut viime vuosina selvästi vankipaikkoja enemmän.

Monissa vankiloissa vankeja joudutaankin jo majoittamaan käytäville tai tilapäisiin selleihin. Esimerkiksi Kylmäkosken vankilassa, Tampereen eteläpuolella, on tällä hetkellä 140 vankia, vaikka vankila on suunniteltu sadalle vangille. Vankilan johtajan Rauno Lundin mukaan vankeja onkin jouduttu majoittamaan ahtaisiin tiloihin useiksi viikoiksi.

-Pahimmillaan matkasellissä, samassa sellissä asuu viikkokaupalla kuusi henkilöä. Sen tietää, että ei se enää ole tarkoituksenmukaista, toteaa Lund.

Syynä tilan ahtauteen on vankien määrän nopea kasvu. Suomen vankiluku on kasvanut viidessä vuodessa noin tuhannella. Samaan aikaan vankipaikat ovat lisääntyneet vain parillasadalla. Vankeinhoitolaitoksen pääjohtajan Markku Salmisen mukaan vankien määrän nopea lisääntyminen on jo vaikeuttanut järjestyksenpitoa vankiloissa.

-Turvallisuusongelmat ovat lisääntyneet, esimerkiksi vankien keskinäinen väkivalta, kertoo Salminen.

Tilanteen korjaamiseksi kaivattaisiin kipeästi lisää vankipaikkoja. Varoja uusien tilojen rakentamiseen ei näytä kuitenkaan olevan, sillä vankeinhoidon tämänkin vuoden budjetista puuttuu vielä noin 6,5 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.