Mainos

Vantaan kaupunginhallitus torjuu liitoksen Helsinkiin

Vantaan kaupunginhallitus torjuu Helsingin ja Vantaan yhdistämisen. Vantaan kannan nuijii lopullisesti kasaan kaupunginvaltuusto, joka käsittelee asiaa kahden viikon kuluttua.

Kaupunginjohtaja Juhani Paajasen (sd) esitys, jonka mukaan yhdistämisselvitystä ei käynnistetä, hyväksyttiin tämänpäiväisessä kokouksessa äänin 12-5. Hallitus torjui samalla Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Tapani Mäkisen (kok) vastaesityksen.

Paajanen perusteli kielteistä kantaansa muun muassa sillä, että Helsingin ja Vantaan liitoksesta syntyisi noin 800 000 asukkaan jättikunta. Kokoero muihin pääkaupunkiseudun kuntiin vaikeuttaisi pääkaupunkiseudun yhteistyötä. Lisäksi kahden ison kaupungin organisaatioiden yhdistäminen olisi hankalaa.

Kaupunginjohtaja myös muistutti, että Vantaa on itsessään vahva työpaikkakaupunki, joka on tehnyt suuria investointeja asukkaiden palvelujen ja elinympäristön parantamiseksi.

(MTV3 -STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.