Mainos

Vantaan rengaspalosta epäillyt ilmoittautuivat

Vantaan Keimolan rengaspalosta etsityt nuoret ovat tänään ilmoittautuineet poliisille. Nuoret, kaksi miestä ja yksi nainen, tulivat itse Tikkurilan poliisiasemalle.

Kuulusteluissa 17-20-vuotiaat nuoret myönsivät, että he olivat olleet tapahtumapaikalla palon syttymisen aikaan. Nuoret olivat räjäytelleet ilotulitteita renkaiden lähellä, mutta eivät osanneet kertoa renkaiden syttymisestä mitään. Nuoret on otettu kiinni rikoksesta epäiltyinä. Poliisi jatkaa kuulusteluja vielä viikonlopun aikana.

Poliisi etsi nuoria viime viikonloppuna syttyneen Keimolan rengaspalon takia. Tulipalossa Lassila&Tikanojan käytettyjen autonrenkaiden varastoalueella tuhoutui noin 600 tonnia renkaita, joiden arvo oli 9 000-10 000 euroa. Lisäksi kustannuksia koitui jälkiraivauksesta joitakin kymmeniätuhansia euroja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.