Mainos

Vapaavuori: En halua pois mistään, vaan haen tärkeää eurooppalaista tehtävää

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) vakuuttaa, ettei ole jättämässä gallupeissa vajoavaa puoluettaan pulaan. Hänen mukaansa eteen nyt vain sattui mielenkiintoinen, tärkeä kansainvälinen tehtävä.

Media tiukkasi tänään Vapaavuorelta, miksi hän on jättämässä eduskunnan ja pyrkimässä Euroopan investointipankkiin varapääjohtajaksi.

- En välttämättä halua lähteä pois mistään, vaan otan vastaan mahdollisesti eteen tulevia isoja, erittäin mielenkiintoisia haasteita. Varapääjohtajuus on tärkeä eurooppalainen ja kansainvälinen tehtävä, Vapaavuori sanoi.

"Kokoomuksen gallupluvut eivät vaikuta"

Vapaavuoren mukaan kokoomuksen surkea kannatus viimeaikaisissa gallupeissa ei vaikuta millään lailla hänen kiinnostukseensa Luxembourgissa olevaan työhön.

- Näin haastavia kansainvälisiä tehtäviä ei tule kenellekään suomalaisille eteen kovin usein. Lisäksi tämä tulee hyvään väliin, juuri vaalivuosien väliin. Mikäli minut valitaan, en ole ehdolla eduskuntaan. Minun tapanani ei ole olla ehdolla moneen paikkaan, Vapaavuori letkautti.

Vapaavuoren mukaan pääosa kokoomuksen äänestäjistä on nimenomaan kokoomuksen äänestäjiä, joiden hän toivoo nyt äänestävän jotakuta toista kokoomuslaista. Helsinkiläinen Vapaavuori on ollut kansanedustaja vuodesta 2003 saakka.

Edellinen suomalainen varapääjohtaja Sauli Niinistö

Suomi saa Euroopan investointipankista 12 vuoden välein, neljäksi vuodeksi kerrallaan, varapääjohtajan paikan. Tehtävä kiertää Ruotsin, Itävallan ja Suomen kesken. Edellinen suomalainen varapääjohtaja oli Sauli Niinistö, johon Vapaavuori myös viittasi.

Tähän viittaukseen myös toimittajat tarttuivat kysymällä, mihin saakka Vapaavuori tähtää.

- Ketään ei ole vielä valittu mihinkään. Olen ilmaissut pääministerille kiinnostukseni tehtävään ja saanut hänen tukensa. Jos minut sinne valitaan, määräaikainen tehtävä päättyy neljän vuoden päästä. Voi olla täysin mahdollista, että pyrkisin palaamaan politiikkaan.

Kysymykset korkeasta poliittisesta virkanimityksestä Vapaavuori kiersi toteamalla, että poliittisesta tausta on hyötyä investointipankissa.

Vapaavuori sanoo saaneensa tiedon vapautuvasta tehtävästä ollessaan vielä rahamarkkinoista vastaava ministeri.

Rinne kysyi Urpilaistakin

Vapaavuori jarrutteli nimitystään toteamalla, että Suomelle varatun paikan täyttämisestä pitää vielä olla diplomaattiyhteyksissä Ruotsiin ja Itävaltaan. Hallitus valitsee Suomen edustajan tehtävään, mutta asian valmistelu ja esittely kuuluu valtiovarainministeri Antti Rinteelle (sd).

Suomen tietotoimiston mukaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tarjosi Euroopan investointipankin paikkaa myös entiselle SDP:n puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle. Tarjous tehtiin syys-lokakuussa. Urpilainen kieltäytyi, sillä hän halusi mieluummin asettua kansanedustajaehdokkaaksi Suomessa.

Korjaus klo 17.11. Euroopan investointipankki sijaitsee Luxembourgissa, ei Frankfurtissa.

 


 


 

 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.