Mainos

Vapaavuori höllentäisi Finnair-omistusta –"Nykytilanne vaikea johdolle"

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mielestä valtion ei tarvitse omistaa Finnairista enemmistöä, jos yhtiön etu sitä vaati.

– Ei se ole mikään itseisarvo. Kansallinen intressimme ei ole se, että meillä on kansallinen lentoyhtiö, vaan se, että meillä päälentokenttä, josta on mahdollisimman paljon suoria lentoja mahdollisimman moneen paikkaan maailmassa, sanoo Vapaavuori MTV:n Uutisille.

Elinkeinoministeri Vapaavuori haluaa nostaa herkän aiheen keskusteluun, koska kovassa kilpailussa lentoyhtiöt hakevat nyt kumppaneita ja alalla tapahtuu yrityskauppoja.

Vapaavuori sanoo, että nykytilanne haittaa Finnairin johdon neuvotteluja muiden lentoyhtiöiden kanssa.

– Johto ei pysty uskottavasti käymään neuvotteluja, koska meillä on niin tiukka ehto valtion enemmistöomistuksen säilyttämisestä. Tähän voisi nyt aidosti miettiä joustavuutta, pohtii Vapaavuori.

SDP pitää kiinni valtion enemmistöstä

SDP on hallituksessa pitänyt kiinni siitä, että valtio omistaa Finnairista yli puolet - kanta ei ole viime päivinä ryöpsähtäneessä keskustelussa muuttunut.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) muistuttaa, että Venäjän ylilennot vaativat isoa kansallista omistusta.

– Koko Finnairin strategia perustuu Aasian-liikenteeseen. Tässä on pidettävä mielessä, että Venäjän ylilennoissa on pelisääntöjä, jotka edellyttävät että kansallista omistusta yli puolet, muistuttaa Ihalainen.

Finnairin ympärillä kuhisee muutenkin, sillä yhtiön johto ja työntekijät kävivät tänäänkin tiukkoja säästöneuvotteluja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.