Mainos

Vapaavuori kiinnostunut kotimaan tehtävistä: "Taloustilanteen vakavuutta ei ymmärretä"

Jan Vapaavuori on huolissaan siitä, ettei taloustilanteen vakavuutta ymmärretä kaikkialla täysin.

– Kysymys ei ole valinnasta sen välillä, että pitääkö parantaa kilpailukykyä, sopeuttaa julkista taloutta vai tehdä rakenteellisia uudisuksia. Kyseessä on sen ymmärtäminen, että ne kaikki ovat välttämättömiä, hän sanoo.

Vapaavuori vaikuttaa tyytyväiseltä nykyiseen pestiinsä Euroopan Investointipankin pääjohtajana. Hänen uskoo uudistumisen tekevän jokaisell välillä hyvää.

– Täällä Euroopassakin voi palvella isänmaata. Tässä pankissa tehdään tärkeätä työtä Euroopan talouden ja myös Suomen talouden eteen, hän kuvailee työtään.

Yhä kiinnostusta pelipaikoille

Suomen taloustilanteen seuraaminen sivusta ei ole hänen mukaansa ole kuitenkaan aina helppoa, ja tehtävät kotimaassa kiinnostavat yhä.

–Totta kai, kun kotimaan uutisointia seuraa, niin välillä tulee vähän haikea mieli ja ehkä kokisi haluavansa olla myös pelipaikalla.

Hän korostaa kuitenkin olevansa tyytyväinen yhteistyöhön nykyisen hallituksen kanssa.

– Pitää sanoa, että se, että meillä on tällä hetkellä elinkeinoministerinä henkilö, joka on aikaisemmin toiminut hyvin pitkään EU:n komissiossa. Siitä on varmasti sillä lailla hyötyä Suomelle, että Olli Rehn tuntee Euroopan ja eurooppalaisen järjestelmän ja Euroopan investointipankin, ja meillä on ollut varsin hyvä yhteys hänen kanssaan, hän kehuu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.