Mainos

Vapaavuori "vakavasti huolissaan" kattosortumien riskistä

Etelä-Suomen pelastuslaitoksille on viikon sisällä tullut jo 12 ilmoitusta sortuneesta tai sortumavaarassa olevasta rakennuksesta. Määrä on suurempi kuin viime vuonna yhteensä koko maassa.

Sisäministeriön mukaan toistaiseksi on kuitenkin vältytty henkilövahingoilta. Rakennukset ovat olleet erilaisia suurempia rakennuksia, kuten liikerakennuksia, varastohalleja ja maatalousrakennuksia. Mukana on myös pressukattoisia halleja.

Sisäministeriö muistuttaa, että kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava siitä, ettei lumesta aiheudu vaaraa ihmisille tai omaisuudelle.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) muistutti tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Etelä-Suomessa on vuodenaikaan nähden enemmän lunta kuin kertaakaan vuoden 1966 jälkeen. Ministeri sanoo olevansa aidosti ja vakavsti huolissaan lumitilanteesta.

- Normaaleina talvinakin Suomessa romahtaa kymmeniäkin kattoja. Nyt meillä on ennätysmäärä lunta varsinkin Etelä-Suomessa, ja lunta on vielä kaiken lisäksi tulossa lisää, Vapaavuori summaa.

Yksityisen puolen henkilökuntaa lumitöihin on enää lähes mahdotonta saada, sillä kaikki työvoima on jo käytössä. Asuntoministeri haluaakin muistuttaa, että asuntokiinteistön omistaja on itse vastuussa omasta kiinteistöstään.

- Suomessa on tähän saakka säästytty vakavilta onnettomuuksilta - meillä on itseasiassa käynyt jopa hyvä tuuri. Ruotsissa on tänä talven romahtanut jo 300 kattoa, Tanskassa noin 100. Siellä on ollut myös useita kuolemantapauksia, Vapaavuori sanoo.

- Riski, että vakavia henkilövahinkoja Suomessakin tulee, on olemassa.

Suomessa on noin kaksi miljoonaa rakennusta. Rakennukset ob rakennettu aikoina, jolloin on noudatettu erilaisia rakennusmääräyksiä. Näin ollen osa rakennuksista kestää lumen taakkaa paremmin, osa huonommin. Asuntoministeri on huolissaan siitä, että kahden miljoonan rakennuksen joukosta ilmaantuu sellaisia, jotka eivät rakennusvirheiden vuoksi kestä lumen painoa.

- Erityisen riskialttiita ovat rakennukset, joissa on pitkät jännevälit. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset urheiluhallit, pressukattoiset rakennukset, koulut, messuhallit ja maatalousrakennukset, ministeri listaa.

Kun Suomessa viimeksi tapahtui paljon kattoromahduksia vuosina 2003 ja 2006, onnettomuustutkinnoissa selvisi, että kaikissa tapauksissa oli kyse jonkin asteisista rakennusvirheistä. Ministeri Jan Vapaavuori uskoo, että nykyiset rakennusmääräykset ovat kunnossa sikäli, kun niitä rakentamisessa noudatetaan.

- Riski on kuitenkin olemassa myös sellaisten rakennusten kohdalla, joissa rakennusmääräyksiä on noudatettu - varsinkin silloin, kun tuuli liikuttaa lunta kinoksiksi, jos lunta on poikkeuksellisen paljon, Vapaavuori sanoo.

Asuntoministerin terveiset kiinteistöjen omistajille ovat yksiselitteiset:

- Minkääntyyppisiä riskejä ei kannata nyt ottaa. Lumi pitää poistaa katoilta välittömästi, ellei sitä vielä ole tehty.

Katso Aaro Kajasteen juttu (Kymmenen uutiset 26.2.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.