Mainos

Vapautettuja rekkoja yhä jumissa Venäjällä

Venäjän viranomaiset takavarikoivat suomalaisrekkoja syksyn mittaan epäiltyään niiden vieneen kuormia tullin ohi ja olleen yhteistyössä Venäjän rikollisten kanssa.

Venäjän tullin takavarikoimat suomalaisrekat pääsevät kotiin. Kuljetus ja logistiikka ry:n TIR-päällikön Veikko Kurrosen mukaan vapautuspäätös on tehty, mutta kaikki autot eivät ole vielä päässeet lähtemään Suomeen.

Venäjällä tavattiin suomalaisen kuljetusväen vierailun aikana 11 pidätettyä suomalaisrekkaa. Kurronen on läskenut niistä vasta kahden auton palanneen Suomeen.

Kyseessä on hänen arvionsa mukaan jonkinlainen sählinki, sillä Venäjän tulli vaatii vielä lisäselvityksiä. Hänen mukaansa tulli kaipaa lisää papereita ennen kuin se voi päästää autot pois.

Venäjän viranomaiset takavarikoivat suomalaisrekkoja syksyn mittaan epäiltyään niiden vieneen kuormia tullin ohi ja olleen yhteistyössä Venäjän rikollisten kanssa. Syyte nostettiin Moskovan keskustullissa kaikkiaan 18:aa suomalaisyritystä vastaan.

Suurimmillaan suomalaisrekkoja oli kuljettajien kertoman mukaan pidätettyinä noin 70. Venäjän tullin etsintälistalla on edelleen vajaat sata suomalaista rekka-autoa. Miliisi voi pidättää ne Venäjällä tavatessaan.

Suomalaisille kuljetusyrityksille on esitetty suuria sakko- ja korvausvaatimuksia. Suomalaiset ovat valittaneet vaatimuksista pietarilaiseen oikeusistuimeen. Asian käsittely on kesken.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.