Mainos

Vappua juhlitaan perinteisin menoin

Vapun juhlinta on aloitettu kauniissa säässä. Esimerkiksi Oulussa ja Rovaniemellä on ollut paikoin jopa 15 astetta lämmintä.

Vappua on juhlittu eri puolilla Suomea perinteisin menoin. Aurinkoisessa säässä ihmisiä on ollut liikkeellä runsaasti. Poliisit kuitenkin arvioivat, että vappua edeltänyt viikonloppu saattaa nakertaa juhlijoiden voimia ja kukkaroa.

Jyväskylässä vapunviettäjät pakkaantuivat kävelykadun terassiravintoloihin. Myös Oulussa ja Rovaniemellä juhlijat nauttivat lähes 15:tä astetta hipovasta lämmöstä. Tampereella ja Helsingissä poliisit luonnehtivat vapun vieton sujuneen tavanomaisen vilkkaasti.

Huomenna juhlinta jatkuu perinteisin menoin piknikien, puheiden ja opiskelijatapahtumien merkeissä. Esimerkiksi Jyväskylässä eväitä nautitaan Harjun rinteillä ja Helsingissä Ullanlinnanmäellä. Tampereella teknillisen yliopiston fuksit saavat teekkarikasteen Koskipuistossa jo 40. kerran.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.