Mainos

Vappuaurinko hellii tänään Suomea

Vapunaattoa vietetään tänään lämpimässä ja aurinkoisessa säässä lähes koko maassa.

Tänään saatetaan rikkoa ennätyksiä, sillä vappua juhlitaan paikoin yli 20 asteen lämmössä. Elohopea kipuaa kesäisiin lukemiin aina Etelä-Lappia myöten.

Eilinen oli kevään lämpimin päivä useilla paikkakunnilla. Elohopea hiipi yli 20 asteen ainakin Salossa, Kokemäellä ja Lahdessa. Aivan rannikolla sää jäi viileämmäksi. Esimerkiksi Helsingissä oli vain noin 15 astetta lämmintä.

- Meri viilentää vielä huomattavasti, meteorologi Mikko Laine toteaa.

Myös läntisessä Suomessa sää oli lämmin. Itä-Suomessa jäätiin noin 15 asteen tuntumaan, ja kymmenen asteen raja meni rikki Lapissakin.

Poliisi tehostaa katuvalvontaa

Viime vuoden tapaan poliisi on varautunut vappuaaton juhlintaan tehostamalla katuvalvontaa. Esimerkiksi Helsingissä poliisi vahvistaa rivejään ja puuttuu erityisesti riitaisiin humalaisiin ja alaikäisten viinanjuontiin.

Poliisi odottaa pääkaupungin keskustaan perinteiseen tapaan kymmeniätuhansia juhlijoita seuraamaan Havis Amanda -patsaan lakitusta. Kauppatorin ympäristö suljetaan liikenteeltä tuntia ennen lakitusta, kello viideltä iltapäivällä.

Poliisi on saanut ilmoituksen myös EuroMayDay-tapahtumasta, mutta sen odotetaan sujuvan rauhallisesti. Kaksi vuotta sitten mielenosoitus johti levottomuuksiin ja mellakoihin VR:n makasiineilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.