Mainos

Vappumellakasta vangittu: Poliisi painosti rajusti

Vappumellakoiden johdosta yhdeksän päivää vangittuna ollut mies arvostelee poliisin otteita kuulusteluissa. Poliisi on ymmällään väitteistä.

VR:n makasiinien vappumellakoista vangittuna ollut 29-vuotias mies syyttää poliisia rajusta painostamisesta kuulusteluissa.

-Poliisin kenttätyön ja tutkinnan kohtelun koin inhimillisenä, kun taas tutkinnanjohdon toiminta kohdistui minuun kafkamaisen painajaismaisin ja keskiaikaisin menetelmin. Vangitsemisessani oli vahvan liioittelun ja syntipukin haun makua, mies sanoo STT:lle.

Hän ei halua tarkemmin kertoa, millaisia menetelmiä poliisi kuulusteluissaan oikein käytti. Hän kuitenkin sanoo kokeneensa vahvaa henkistä väkivaltaa. Mies otettiin kiinni heti vappumellakan jälkeen, ja hän ehti olla vangittuna yhdeksän päivää. Hän sanoo, ettei ole koskaan aiemmin ollut rikoksesta epäiltynä tai vangittuna.

-En ymmärrä, miksi minua pidettiin näin kauan vangittuna. Asiat olivat viime viikon jälkeen jo ihan selvät, eikä kuulusteluja enää tehty viikonloppuna tai tällä viikolla.

Rikosylikomisario Kari Tolvasen mukaan mies päästettiin pois heti, kun tutkinta sen salli.

Poliisi ymmällään väitteistä

Mies sanoo, ettei ole katkera poliisin tutkinnanjohtoa kohtaan, vaikka se yrittikin hänen mukaansa puristaa tunnustusta väkisin irti.

Mies kiistää syyllistyneensä tuhotyön yritykseen. Poliisi epäilee, että hän yritti vapun aamuyön tunteina sytyttää tulipalon eteläisen makasiinin sisällä. Poliisilla on hallussaan video, jossa mies kulkee sytkäri kädessä makasiinien sisällä. Mies on myöntänyt olevansa videolle tallentunut henkilö.

Tutkinnanjohtaja Tolvanen on ymmällään miehen painostusväitteistä.

-Jos se on painostamista, kun hänelle näytetään video ja kysytään, miten tämä on mahdollista, niin olkoot sitten painostamista. Voidaanhan näitä asioita aina väittää ja meitä syyttää ties mistä.

Tolvanen ei ole itse kuulustellut miestä.

-Häntä kuulustelleet ovat kyllä viimeisen päälle asiallisia kavereita, eikä meillä ole syytä käyttää mitään keskiaikaisia menetelmiä.

"Olin vain ohikulkija"

Vangittuna ollut helsinkiläismies kertoo, että oli vain ohikulkija, joka oli matkalla baarista kotiin.

-Ajauduin sitten makasiineille. Paikalla oloni kesti todella lyhyen aikaa.

Mies sanoo, ettei hänellä ole minkäänlaista aktivistitaustaa.

-Totta kai asia pitää käsitellä ja kantaa mahdolliset seuraamukset. Olen siihen valmis ja niinhän asian pitää mennäkin. Vapaus on minulle tällä hetkellä kaikkein tärkeintä.

Poliisi tutkii yhä kiivaasti sekä vapun mellakoita että makasiinin tuhopolttoa. Tolvasen mukaan vappumellakan epäillyt johtohahmot ovat edelleen kateissa. Poliisi on kuitenkin tavoittanut kuulusteluihin ja puhutteluihin lisää ihmisiä. Tulipaloon liittyviä mahdollisia kiinniottoja Tolvanen ei halua kommentoida.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.