Mainos

Varapuheenjohtaja harmittelee kokoomuksen mokia

Kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi kesäkuussa ja ympäristöministeriksi lokakuussa.  

Valittiinko sinut tehtävääsi voittamaan kokoomukselle seuraavat vaalit vai hoitamaan ympäristöministerin salkkua?  

– Ehdottomasti hoitamaan ympäristöministerin salkkua. Tämä on ollut myös kokoomukselle iso asia, että me saimme tämän salkun. On hyvin pitkä aika siitä, kun meillä on ollut mahdollisuus olla tässä ministeriössä.  
Oliko Alexander Stubbin valinta puheenjohtajaksi riski kokoomukselle, kuten kokoomuksen sisälläkin osa jo arvostelee?  

– En ole puolueen sisällä törmännyt tämäntyyppiseen kritiikkiin. Olen kokenut, että sen jälkeen kun Alex valittiin, on siinä johtajanvaihdoksessa nähty todella paljon mahdollisuuksia. Alexilla on uusi, raikas ote tehdä politiikkaa. Hän pystyy puhuttelemaan eri sukupolvia ja hän pystyy laajentamaan tekemisemme tapaa.  

Onko hänen uusi toimintatapansa riski kokoomukselle, jos ajattelee puolueenne kaikkein konservatiivisimpia kannattajia?  

– Oleellista on se, että jokainen voi olla oma itsensä. Kaikille on selvää, että Alex on uuden sukupolven poliitikko. Hän tekee asioita eri tavalla kuin on tehty sata vuotta tästä taaksepäin.   

Gallupien mukaan tämä ei näytä toimivan, kannatuksenne laskee.

– Kannatuksen laskuun vaikuttaa moni asia: vaikea taloustilanne ja siihen liittyneet välttämättömät toimet, talouspäätökset, vaikea hallitustaival, josta on rehellistä sanoa, että se on ollut hyvin vaikea. Sitten siihen vaikuttaa varmasti myös meidän oma toimintamme, jossa olisi varmasti ollut parantamisen varaa matkan varrella.   

Missä kohtaa kokoomus olisi voinut tehdä toisin?  

– On ollut selkeitä möläytyksiä ja mokia matkan varrella. Hallitustaival on ollut vaikea, emmekä ole pystyneet ehkä täysin viestimään sitä, minkä puolesta kokoomus tekee töitä.  

Miksi kokoomuksen ja SDP:n välit ovat nyt niin huonot? Miksi riitelette niin pienistä asioista?  

– Puolueiden välillä on eroja, eikä tällä hallituksella ole ollut alun perinkään ideologista pohjaa. Se ei ole salaisuus, sen ovat varmaan kaikki matkan varrella huomanneet. Se lähti liikkeelle ihan hallituskauden alusta, että mikä on käsitys talouden kuvasta.   

Miksi te ette ole sitten onnistuneet? Tehän tässä olette se pääministeripuolue. 

– Juuri siitä syystä, että hallituksessa on useita puolueita ja puolueilla voi olla erilaisia näkemyksiä. Jos kokoomus olisi voinut yksin päättää, niin talouden sopeuttamisessa olisi edetty paljon nopeammin.  

Hallitus on epäonnistunut kaikissa talouspoliittisissa tavoitteissaan, kuntauudistus jäi torsoksi ja sote-uudistusta vielä odotellaan. Eikö ole aika huono saldo tälle hallitukselle?  

– On rehellistä myöntää, että enemmän tekoja olisi tarvittu, joskin nähdäkseni se ei ole ollut kokoomuksesta kiinni.   

Miksi te syyttelette muita, että te olisitte olleet valmiita päätöksiin mutta muut eivät? Eikö se ole vastuun pakoilua pääministeripuolueelta?  

– Nyt ei ole syytä syytellä muita, eikä voi pakoilla vastuuta. Rehellistä on sanoa, että tämä hallitus ei ole onnistunut kaikissa toimissaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.