Mainos

Varkauden vedenjakelussa katkos

Varkauden kaupunki jäi kokonaan ilman vettä noin kolmeksi tunniksi varhain aamulla. Tilanteen aiheutti runkojohdon rikkoutuminen.

Taulumäen vesitorni kaupungin keskustassa ehti tyhjentyä kokonaan. Tällä hetkellä vettä saadaan kerrostalojen alempiin kerroksiin, mutta ylhäällä asuvat ovat edelleen ilman.

Varkauden vesihuollosta arvioidaan, että kerrostalojen yläkerroksissa joudutaan olemaan ilman vettä yöhön saakka.

Vettä ehti valua maahan noin 2,000 kuutiota. Vaurion syytä ei vielä tiedetä.

Sairaalassa erikoistoimiin

Varkauden aluesairaalan toiminta hankaloitui huomattavast vesikatkoksen takia. Esimerkiksi dialyysipotilaiden hoito piti siirtää seuraavalle päivälle, sillä veren kierrätys dialyysilaitteistossa ei onnistu ilman vettä.

-Haavoja olemme hoitaneet keittosuolalla. Potilaille on tehty vain pakolliset pesut. Ruokailu tapahtuu kertakäyttölautasilta, luetteli päivystävä lääkäri Aune Salonen.

Aamun täyskatkoksen jälkeen vettä saatiin sairaalaankin, mutta sitä tuli hyvin pienellä paineella. Sairaaloissa on sähkökatkosten varalta varageneraattorit, mutta vesipulan yllättäessä varajärjestelmiä ei ole.

-Kukaan ei joutunut hengenvaaraan, mutta hankaluuksia koitui, Salonen sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.