Mainos

Varkauksista kaupalle 1,5 miljardin markan lasku

Kaupoista varastetaan vuosittain tavaraa 1,5 miljardilla. Lisäksi varkaudet uhkaavat työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta.

Kauppa pyrkii vähentämään siihen kohdistuvaa rikollisuutta erityisellä ohjelmalla ja hakeutumalla yhteistyöhön mm. koulujen kanssa. Jämäkkyyttä toivotaan myös oikeusviranomaisilta, jotta näpistyksessä olisi yhtä tiukat rajat koko maassa.

Myymälävarkaudet ovat suuri ongelma kaupalle. Kaupasta viedään vuosittain tavaraa noin 1,5 miljardilla markalla. Panostukset turvatekniikkaan ovat noin 200 miljoonaa markkaa vuodessa. Saman verran kuluu ylläpitoon. Lisäksi varkaudet ja ryöstöt uhkaavat työntekijöiden ja asiakkaiden hyvinvointia.

-Henkilökuntaan ja asiakkaisiin kohdistuva turvattomuuden tunteen yleistyminen on hyvin ikävä piirre, Kaupan keskusliiton KKL:n toimitusjohtaja Guy Wires sanoi maanantaina Helsingissä, kun kauppa esitteli turvallisuustavoitteensa.

Rahallisista menetyksistä on kuitenkin tarkempaa tietoa. -Jokainen yksityistalous maksaa varkauksista 450 markkaa,
KKL:n turvallisuustoimikunnan puheenjohtaja tarkastuspäällikkö Harri Uusitalo selvitti. Uusitalon mukaan varkauksien määrä on lisääntynyt 90-luvulla tasaista 7-8 prosentin tahtia. Näin 1993 noin 33000 myymälävarkaudesta on noustu viime vuoden runsaaseen 43000:een. Kaupan mukaan nousu johtuu rajojen avautumisesta etelään ja itään sekä huumausaineiden käytön lisääntymisestä.

Keltainen tarra yhtenä merkkinä

Kaupan turvallisuusohjelma koostuu turvallisuutta lisäävästä "tekniikasta ja taktiikasta". Osa tätä työtä on kaupan sisäinen ohjelma, jossa käydään läpi runsaat 30 toimintoa. Ohjelman läpäisseet voivat liimata oveensa keltaisen Turvasuojattu-tarran.

Tähän mennessä tarran on saanut noin 400 kauppaa. Liian tarkasti turvallisuudesta ei voida puhua, mutta Uusitalon mukaan ohjelman läpäisseistä kaupoista varkaan "saalis jää pieneksi ja kasvot muistiin". Ohjelmassa on myös mm. työntekijöiden turvallisuuteen liittyviä osioita.

Varkaan tie olisi katkaistava heti

Koulujen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, jotta rikolliskierre saataisiin katkaistua mahdollisimman nopeasti. Yhteistyötä eri viranomaisten kanssa tarvitaan myös ammattirikollisten pysäyttämisessä. Yhteistyössä ohjat halutaan maan hallituksen käsiin, jotta toiminta olisi pitkäjänteistä.

Turvallisuustoimikunnan sihteeri Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine katsoo, että tärkeää on myös oikeusprosessin tehostaminen. Nyt myymälävarkaudesta kiinni jäänyt pääsee yleensä jatkamaan tihutöitään, kun nimi on kirjattu ylös.

Kauppa toivoo yhdenmukaisuutta myös suhtautumisessa näpistykseen. Laineen mukaan pääkaupunkiseudulla voi selvitä näpistyksellä - ja sakoilla, vaikka anastettu summa voi nousta jopa 3000 markkaan. -Ainakin Länsi-Suomessa raja on 500 markkaa, Laine sanoi. Kauppa pyysi alkuvuodesta valtakunnansyyttäjänvirastolta selvitystä, millainen käytäntö eri syyttäjäpiireissä on. Laineen mukaan sitä ei ole vieläkään saatu - eikä edes lupailtu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.