Mainos

Varoitus: Ajokeli surkea idässä - kuvat kertovat kaiken

Märkä lumi ja vesisateet huonontavat ajokeliä pitkälle iltaan asti itäisessä Suomessa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.   

Päivän aikana eniten on satanut muun muassa Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, mutta illan myötä sateita kertyy runsaasti myös Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Sadealueen pohjoisin osa alkaa työntyä jo Etelä-Kainuuseen asti.

Ajokeli on huono, sillä märkä lumi kertyy loskaksi teille. Ilmatieteen laitoksen mukaan itäisessä Suomessa tarvitaan talvirenkaita vielä huomennakin.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.