Mainos

Varoitus herkille: Katupöly nyt erittäin runsasta

Keväinen katupöly kiusaa taas lähiviikkoina ihmisiä varsinkin vilkkailla liikennepaikoilla, kunnes hiekat on siivottu pois. Pölyn torjumiseen on kuitenkin keinoja, joita on otettu käyttöön monessa kaupungissa.  

Pölyn raja-arvoihin on tullut useita ylityksiä eri puolilla maata, selviää ilmanlaatu.fi-portaalista. Useissa kaupungeissa oli ennen pääsiäistä ylitetty hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja 50 mikrogrammaa kuutiossa. Ylityksiä sallitaan enintään 35 kertaa vuodessa.  

Myös Helsingissä ilmanlaatu on ollut paikoin huono. Pölyongelmaa on silti saatu vähennettyä tuntuvasti aiempaan verrattuna. Eräs keino parantaa ilmanlaatua on väliaikainen pölynsidonta kalsiumkloridilla ennen hiekanpoistoa.  

– Pölynsidonta voidaan tehdä keväisin jopa kymmeniä kertoja, kertoo ympäristöntarkastaja Jukka-Pekka Männikkö, joka oli mukana katupölyn vähentämiseen tähtäävässä Redust-hankkeessa.  

Pölyämistä voi vähentää myös käyttämällä liukkaudentorjuntaan pestyä hiekkaa, josta hienoin aines on poistettu. Lisäksi katujen puhdistukset pitäisi tehdä niin aikaisin kuin mahdollista ja käyttää korkeapaineista vesipesua.  

Myös Oulussa on levitetty suolaliuosta teille pölynsidontaan, kertoo Heikki Tuomaala ympäristön ylläpitopalveluista. Varsinainen katujen siivous on tarkoitus aloittaa huhtikuun alkupäivinä, ja sitä ennen harjataan jo vilkkaimpia bussireittejä ja keskustaa.  

Tuomaalan mukaan huono ilmanlaatu on monen asian summa. Jos esimerkiksi liikekeskuksia ja kiinteistöjä harjataan kuivana, pölyä nousee herkästi.  

– Sekin vaikuttaa, kuinka paljon katujen varsilta ajetaan pois lumia, joiden mukana saadaan pois hiekkaa. Jos lunta jätetään sulamaan, pölyä nousee ilmaan.  

Monessa kaupungissa katusiivousta ehdittiin jo aloitella, mutta kovat yöpakkaset keskeyttivät työt. Tampereella tavoitteena on saada valtaosa hiekasta pois vappuun mennessä. Turun keskustan tehopuhdistus on tarkoitus aloittaa pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Työtä siirrettiin viikolla pakkasten takia.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.