Mainos

Vartijoiden koulutusta halutaan tehostaa

Yksityisten vartijafirmojen henkilökunnan ammattitaidossa on toivomisen varaa. Turvallisuusalan yritysten määrä on lisääntynyt viime vuosina huimasti ja tämä on tuonut alalle paljon kouluttamatonta työvoimaa.

Vartijakoulutukseen kuuluu mm. itsepuolustusta

Moni vartija on ennen työhön ryhtymistään käynyt vain pikakurssin ja väliaikaiseksi vartijaksi on kelvannut ilman minkäänlaista koulutusta. Aikuiskoulutuskeskuksessa vartijatutkinnon on voinut suorittaa puolessa vuodessa.

Sisäministeriössä ollaan jo jonkin aikaa pohdittu, kuinka vartijoiden koulutus saataisiin monipuolisemmaksi ja vaativammaksi. Uudessa lakiesityksessä, jonka on määrä tulla eduskuntaan syksyn aikana, väliaikaisillekin vartijoille ehdotetaan 40 tunnin minimikoulutusta. Tämän uskotaan hillitsevän alalle tyypillistä työvoiman vaihtuvuutta. Sen lisäksi vakituiset vartijat halutaan pakolliseen jatkokoulutukseen, jonka pituutta vielä mietitään.

Uuden, kolmivuotisen turvallisuusalan koulutusohjelman opetussuunnitelmaa mietitään parhaillaan opetushallituksessa. Suunnitelman runko noudattaa toisen asteen oppilaitosten perustutkintorakennetta eli tutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa. Pääpaino opinnoissa on teknisten valmiuksien lisäämisessä.

Opetusministeriössä kartoitetaan nyt oppilaitoksia, joissa turva-alan koulutusta voitaisiin ensi vuoden syksystä lähtien antaa. Näillä näkymin opetus käynnistyy ainakin Vantaan ammatillisessa koulutuskeskuksessa ja Kurikan ammattioppilaitoksessa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.