Mainos

Vartti: Pullonpalauttajat raivostuttavat helsinkiläisiä

Kaupunkilehti Vartin mukaan kauppakeskus Arabian asiakkaat ovat hermostuneet ammattimaisten pullonkerääjien tapoihin. Asiakkaiden mukaan ammattimaiset pullonkerääjät ovat tukkineet kauppakeskuksen palautusautomaatit jopa tuntien ajaksi.

Helsingin Arabianrannassa on kolme pullonpalautusautomaattia.

- Kauppakeskuksen edessä on parhaimmillaan ollut neljä pakettiautoa, jotka ovat olleet lattiasta kattoon täynnä pulloja, K-supermarket Arabian kauppias Vesa Illikainen kuvailee Vartti-lehdelle.

Muut palauttajat ovat hermostuneet pulloja palauttaviin Romanian romaneihin ja soittaneet heille suutaan. Vartijat ovat joutuneet poistamaan muutaman häiriköivän asiakkaan kauppakeskuksesta.

Illikaisen mukaan romanien käyttäytyminen on ollut asiallista.

- Pääsääntöisesti henkilökuntaa ja asiakkaitakin kohtaan he ovat käyttäytyneet ihan hyvin.

Pullonpalautusautomaattien viereen on laitettu kyltti, joka ohjeistaa palauttamaan suuret määrät pulloja arkiaamuisin ja vain yhtä automaattia käyttäen. Teksti on suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi, venäjäksi, bulgariaksi ja romaniaksi.

Kauppakeskuksen henkilökunnan mukaan kyltti on helpottanut tilannetta.

Romanit ovat leiriytyneet Arabianrantaan aivan kauppakeskus Arabian kupeeseen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.