Mainos

Varusmiesten turmat lisääntyneet rajusti

Yleisimpiä varusmiehille sattuvia tapaturmia ovat muun muassa liikunta- ja taistelukoulutuksessa syntyvät venähdykset ja kuulovauriot.

Varusmiehille sattuneiden tapaturmien määrä suhteutettuna palvelusvuosiin on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1991 vuoteen 2004, kertoo Keskisuomalainen.

Samalla kun palvelusajat ovat lyhentyneet, turmien määrä on kasvanut. Palvelusvapautukseen johtavia tapaturmia sattuu nykyään noin 500 joka vuosi. Yleisimpiä varusmiehille sattuvia tapaturmia ovat muun muassa liikunta- ja taistelukoulutuksessa syntyvät venähdykset ja kuulovauriot.

Tapaturmien määrän kasvun pääsyy on käytännön harjoitusten kasvanut osuus koulutuksessa, arvioi työsuojeluinsinööri Veikko Kalliomäki puolustusvoimien pääesikunnan terveydenhuolto-osastolta. Leirivuorokausien lisääntyminen altistaa hänen mukaansa varusmiehet vahingoille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.