Mainos

Vasemmistoliitto: Puolustusvoimista leikattava samalla tavoin kuin muustakin

Vasemmistoliitto vastustaa asemäärärahojen korotuksia, ja puolue on jättänyt parlamentaarisen työryhmän lopputuloksesta eriävän mielipiteensä.

Vasemmistoliiton kansanedustajan Annika Lapintien mukaan Suomen puolustus on uskottava ja riittävä nykyisellä määrärahatasolla. 

– Tällaisessa tilanteessa, kun kaikkialta muualta - terveydenhuollosta, lapsilisistä - leikataan, ei voi olla niin, että puolustusvoimat on erillinen saareke, jonka määrärahat vain nousevat, Lapintie sanoo.

Kuuden puolueen enemmistöä vastustaneen Lapintien mukaan vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa puolustusvoimien määrärahoihin tehtiin leikkaus, jonka oli tarkoitus olla pysyvä. 

Lapintien mukaan vallitseva turvallisuustilanne pitää ottaa huomioon, mutta Suomen turvallisuustilanteen kannalta parasta on liittoutumattomuus ja rauhanrakentaminen.

– Nimenomaan esimerkiksi rauhan rakentamiseen, kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan keskittyminen luo ihmisille eniten turvallisuutta. 

Useat lehdet uutisoivat aiemmin tänään, että puolustusvoimat on lähivuosina saamassa lisää rahaa asehankintoihin. Parlamentaarisen selvitysryhmän mukaan vuonna 2016 armeijalle tulisi antaa puolustusmateriaalin hankintaan lisärahaa 50 miljoonaa euroa.

Esityksen takana ovat hallituspuolueet sekä keskusta ja perussuomalaiset. Vihreät ehdottaa, että sodan ajan joukkojen vahvuutta pienennettäisiin.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.