Mainos

Vasemmistoliitto tukee Halosta

Vasemmistoliittolaiset tukivat myös edellisissä presidentinvaaleissa kuusi vuotta sitten Halosta, mutta puolueen omissa päätöksissä ei Halosen nimeä mainittu.

Vasemmistoliitto kannattaa Tarja Halosen uudelleenvalintaa tasavallan presidentiksi. Vasemmistoliiton puoluehallitus päätyi tänään ehdottamaan yksimielisesti, että puolue tällä kertaa liputtaa avoimesti Halosen puolesta.

Vasemmistoliiton valtuusto päättää asiasta puolentoista viikon kuluttua. Puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes uskoo, että ehdotettu linjaus hyväksytään, koska suuri osa puolueen aktiiveista tekee jo nyt työtä Halosen kampanjassa.

Vasemmistoliittolaiset tukivat myös edellisissä presidentinvaaleissa kuusi vuotta sitten Halosta, mutta puolueen omissa päätöksissä ei Halosen nimeä mainittu. Silloin vasemmistoliitto vielä kaihtoi julistautua puolueena toisen puolueen ehdokkaan tukijaksi. Epäselväksi ei silloinkaan kuitenkaan jäänyt, että puolueväen toivottiin tukevan juuri Halosen valintaa.

Vasemmistoliitossa korostetaan nyt Halosta laajempien piirien kuin vain SDP:n ehdokkaana. Siimeksen mukaan Halosen suuri kannatus perustuu vahvasti hänen itsensä nauttimaan luottamukseen ja tyytyväisyyteen hänen toimintaansa.

Halonen on luvannut vierailla vasemmistoliiton valtuuston kokouksessa ensi viikon sunnuntaina sen jälkeen, kun tukipäätös on tehty.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.