Mainos

Vastavalmistuneiden työllisyys parantunut

Vastavalmistuneiden työllisyys on Tilastokeskuksen mukaan parantunut edelleen. Parhaiten ovat työllistyneet korkeakoulututkinnon suorittaneet, mutta lähes kaikilla koulutusasteilla työllisyysaste on noussut.

Eniten työttömiä vuoden kuluttua valmistumisesta oli toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista. Vuoden 2006 lopussa heistä oli työtä vailla kymmenkunta prosenttia.

Opiskelijoiden työssäkäynti on yhä yleisempää. Yli puolet kaikista opiskelijoista kävi Tilastokeskuksen mukaan töissä vuonna 2006.

Yleisintä työssäkäynti oli yliopisto-opiskelijoiden ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden parissa. Ainoastaan lukiolaisten työssäkäynti väheni hieman.

Työssäkäynti opintojen ohessa oli keskimääräistä yleisempää muun muassa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.