Mainos

Väsymys voi viedä lääkärin puhekyvyn

Pitkät päivystysrupeamat heikentävät merkittävästi lääkäreiden terveyttä ja työkykyä. Silti lääkäri saa elvyttää potilasta yli vuorokauden valvomisen jälkeen, vaikka rekkakuskin työaikaa rajoitetaan turvallisuussyistä.

Anestesialääkäri Pirjo Lindforsin tekeillä oleva väitöstutkimus paljastaa, että Suomessa eniten päivystyksiä tekevät anestesialääkärit kärsivät usein esimerkiksi muistihäiriöistä, uupumisesta ja rytmihäiriöistä. EU:n ministereiden kesäkuussa neuvottelema sopuratkaisu uudesta työaikadirektiivistä ei ole tuomassa lääkäriliiton toivomaa rajoitusta pitkiin päivystysaikoihin.

Lindforsin tutkimus kohdistui kaikkiin anestesiaerikoislääkäreihin, joista yli 300 vastasi kyselyyn. Eniten heillä esiintyy psyykkisiä oireita, kuten uni-ja muistihäiriöitä, ja ärtymystä. Lisäksi monet tuntevat syyllisyyttä, itkuisuutta ja aggressiivisuutta.

- Jotkut kirjoittivat, että kun heidät puhelimitse hälytettiin töihin, he eivät ymmärtäneet puhetta tai eivät pystyneet itse puhumaan, Lindfors kertoo.

Hän tarttui aiheeseen omien kokemuksien herättämänä. Pitkään anestesialääkärinä työskennellyt Lindfors huomasi, että monet lääkärit alkoivat pitää normaalina stressin mukanaan tuomia oireita, kuten rintakipuja.

- Aloin pohtia, että se on vähän nurinkurista, jos lääkäri voi huonommin kuin potilas, Lindfors sanoo.

Väsyneenä hoitopäätösten tekeminen vaikeutuu

Tutkimuksen mukaan suurin yksittäinen stressin aiheuttaja on päivystäminen. Päivystämiseen liittyvä stressi ei aiheudu ainoastaan unen puutteesta. Sitä lisäävät myös kiire, odottamattomat tapaukset, konsultaatiomahdollisuuksien vähäisyys ja päällekkäiset tehtävät.

- Päivystyksessä anestesialääkäri on yleensä se, joka ensisijaisesti vastaa esimerkiksi potilaan elvyttämisestä. Ovesta saattaa tulla koska tahansa potilas, jolta on aortta revennyt tai joka on ottanut huumeiden yliannostuksen. Anestesialääkärin pitää ostata päättää myös vuorokauden valvomisen jälkeen, mikä on paras mahdollinen hoito potilaan pelastamiseksi, Lindfors sanoo.

Vaikka Lindforsin tutkimus keskittyi anestesialääkäreihin, hän uskoo, että myös muilla päivystystä tekevillä lääkäreillä on samanlaisia oireita.

- Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan päivystävien lääkäreiden älykkyysosamäärä oli päivystyksen jälkeen 70, mitä pidetään lievän kehitysvammaisuuden rajana. Väsyneillä lääkäreillä on ajatushäiriöitä, ja tällainen vaarantaa potilaan tilan, Lindfors sanoo.

Lääkäriliitto haluaisi eroon pitkistä päivystyksistä

Lääkäriliiton puheenjohtajan Olli Meretojan mielestä yhdenkään lääkärin ei pitäisi joutua tekemään vuorokauden yhtäjaksoista työrupeamaa, vaikka nykyinen käytäntö sen salliikin.

Lääkäriliitto toivoi EU:n uuden työaikadirektiivin tuovan muutoksen pitkiin päivystysaikoihin, mutta toisin kävi. Jos ehdotus uudesta työaikadirektiivistä menee Euroopan parlamentissa läpi sellaisenaan, lääkäreiden pitkät päivystykset jatkuvat entiseen tapaan.

Liitto on jo pitkään vastustanut sitä, että työpaikalla päivystävän lääkärin työajaksi lasketaan vain ne tunnit, jolloin hän on hoitanut potilasta.

- On nurinkurista, että muu aika katsotaan vapaa-ajaksi, vaikka lääkäri ei voikaan poistua työpaikalta, koska häntä saatetaan tarvita koska tahansa. Kiireisissä päivystyspaikoissa, kuten teho-osastolla ja ensiapupoliklinikoilla työtä on käytännössä ympäri vuorokauden, Meretoja sanoo.

Hänen mielestään pitkät päivystykset heikentävät sekä potilaiden että lääkärin turvallisuutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.