Mainos

Vattenfall hyvittää asiakkaille myrskykatkoksista

Ruotsalainen Vattenfall hyvittää asiakkaitaan viime vuoden marraskuussa myrskyjen aiheuttamista poikkeuksellisen pitkistä sähköhäiriöistä.

Myrskyjen aiheuttamia sähkökatkoksia oli yhtiön toimialueella Uudellamaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Päijät- ja Kanta-Hämeessä sekä Pirkanmaalla. Vattenfall kertoo maksavansa hyvitystä yli kolme vuorokautta sähköttä olleille kotitalouksille. Hyvityssummat vaihtelevat katkoksen pituuden mukaan 30 eurosta 70 euroon. Hyvityksen saa noin 50 00 kotitaloutta.

Toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman Vattenfall Oy:stä arvioi kokonaishyvityksen nousevan noin neljännesmiljoonaan euroon. Yhtiö aikoo tiedottaa hyvityksen hakumenettelystä lehti-ilmoituksin, ja hyvitykseen oikeutetut kotitaloudet joutuvat hakemaan sitä kirjallisesti.

Myös Fortum on hyvittänyt asiakkaitaan samoista myrskytuhoista. Fortum maksoi korvauksia kaikille yli 12 tuntia sähköttä olleille asiakkaille. Yli 12 tunnin katkoksesta Fortum maksoi 42 euroa ja yli 32 tunnin katkoksesta 84 euroa. Fortumin korvausten arvioitiin nousevan noin miljoonaan euroon.

Metsätutkimuslaitoksen alustavien tulosten mukaan Pyry- ja Janika-myrskyt kaatoivat ja katkoivat noin 1,4 prosenttia koko alueen puustosta. Määrä vastaa noin seitsemää miljoonaa kuutiota ja on selvästi suurempi kuin aiemmin on arvioitu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.